29. maaliskuuta 2014

Tikkuröijy

Iisakin kirkkoni, se on vihdoinkin valmis!
Taannoisella kesälomareissullamme jumituimme, tosin tieten tahtoen,  useammaksi päiväksi Hailuotoon. Tarkoituksenamme oli käydä tutustumassa saareen, viettää siellä päivä tai pari ja sitten jatkaa matkaa. Toisin kuitenkin kävi, saaren tunnelma ja maisemat koukuttivat meidät täysin ja jäimme saarelle useammaksi päiväksi. Päivisin aurinko helli meitä ja öisin ihana viileys laskeutui yllemme, asuntovaunussa olisi saattanut muutoin ollakin tukalan kuuma. Makasimme rannalla, teimme pitkiä vaelluksia pitkin metsiä ja rantoja, kiipesimme majakkaan katselemaan maisemia ja tietenkin tutustuimme myös paikallisiin liikkeisiin, joita ei montaa ollut.
Hailuotoon meidät, tai lähinnä minut, houkutti tieto siitä, että saarella on oma perinteinen kalastajaneulemallinsa - luotolainen, tikkuripaita, tikkuröijy - jota jo vuosia sitten ihailin Vilman blogissa (auts, siitä näyttää olevan jo kahdeksan vuotta!). Vaikka olen neulonut oikeastaan koko ikäni, olen miehelleni neulonut ainoastaan kaksi villapaitaa. Olen kyllä etsinyt sopivaa mallia aina silloin tällöin, mutta mielestäni miehille ei yksinkertaisesti ole tarjolla kovin kauniita villapaitamalleja. Luotolaista olen usemman kerran ajatellut jo aikaisemmin, mutta sen aloitus on lykkääntynyt koska halusin tehdä sen ehdottomasti saaren omista lampaista kehrätyistä villoista. Luovon puojista ostin sitten langat tähän paitaan. Varmistin myyjältä, että lanka oli varmasti saaren omista lampaista, minkä hän vahvisti. Sanoi tosin, että taisivat ollakin vihoviimeisiä eriä, koska lampaankasvatus saarella on loppunut ja jäljellä on vain muutamia "museolampaita".

Hailuotopaita
Lanka: Kaksisäikeinen lampaanvilla 500-600g
Puikot 3 mm
Virkkuukoukku 3 mm
Ohje: Taito 6/2003

Mieheni sovitti puojissa muutamaa paitaa ja totesimme niiden mitoituksen sangen väljäksi. Tähän tulokseen oli jo aiemmin tullut myös Annikainen, jonka luotolaisen kuvia saimme ihailla myös viimeisimmässä Taito-lehdessä. Aito Luotolainen paita neulotaan perinteisesti kolmisäikeisestä villalangasta, mutta itse päädyin kaksisäikeiseen, jotta paidasta tulisi hieman ohuempi. Vaikka inhoan mallitilkun neulomista, tässä tapauksessa katsoin sen tarpeelliseksi ja sen perusteella tekemieni laskelmien avulla lähdin liikkeelle. Mieheni halusi suhteellisen istuvan version ja siksi valitsin ohjeesta pienimmän koon (vaikka mies ei pieni olekaan) ja siitäkin vähensin vielä silmukoita, 216 silmukalla lähdin siis neulomaan.

Neule edistyi jostain syystä kovin hitaasti, vaikka sopivaa tv-neulottavaa olikin, ehkä sitä katseluaikaa oli kovin niukalti. Paita neulottiin suljettuna neuleena kainaloihin asti ja sen jälkeen etu- ja takakappaleet erikseen. Takakappaleeseen tehtiin hartioille levennykset...
... ja etukappaleeseen neulottiin pintaneulekuvio, nk. västäräkki.

Olkapäille virkattiin piilosilmukoilla vahvikkeet ja lopuksi vielä napituslista ja napinlävet. Ostin paitaan siinä perinteisesti käytettävät mustat housunnapitkin Luovon puojista, tosin joku tarkkasilmäinen saattaa huomata, että juuri niitä nappeja ei kuvien neuleessa ole, koska ne unohtuivat toiselle paikkakunnalle joten kuvauksissa piti turvautua varanappeihin.
Jos koko työ eteni hitaasti, niin hihojen aloittaminen se vasta tökkäsikin ja pahasti, koko työ seisoi niiden takia viikkoja, ehkä jopa kuukausia. Hihat neulotaan suoraan kiinni paitaan poimimalla kädentieltä sopiva määrä silmukoita ja koska olin neulonut paidan omilla silmukkamäärillä, jouduin taas laskuhommiin joita syvästi inhoan. En myöskään halunnut neuloa hihoja kokonaan sukkapuikoilla ja sopivien puikkojen ostaminenkin kesti, koska naapurustossani sijaitsevaan kauppaan ne piti tilata. Lopulta sain sopivat KnitPicksin koivupuiset päät 40-senttiseen kaapeliin. Ensimmäinen puikko katkesi ensimmäisen hihan toisella kerroksella.... Ei muuta kuin kauppaan ja uudet tilalle. Toiset kestivätkin sitten ihan kalkkiviivoille asti, toisen hihan loppuresorin neuloin puikon katkettua sukkapuikoilla. Hihoissa tehdään heti alussa kainalon alla joitakin kavennuksia ja sitten kyynärpään kohdalta alkaen loput kavennukset. Yksinkertaista ja nerokasta.
Itse en asettanut paidan neulomiselle mitään aikataulua, luulin neulovani sen tuosta noin vaan. Mieheni ilmeisesti kuvitteli saavansa sen ensin joululahjaksi, sitten talvilomalle mukaan ja lopulta puuskahti että saisikohan sen sitten nimipäivälahjaksi? No, niin siinä sitten kävi, tänään, hänen nimipäivänään ompelin eilen pestyyn paitaan napit ja lähdimme kuvausretkelle Seurasaareen. Aivan Luotolaisia aittarakennuksia emme paikasta löytäneet, mutta jotain samantapaista taustaksi kelpaavaa kyllä.
Täytyy sanoa, että olen ylpeä työni tuloksesta, kannatti väkertää. Paidasta tuli juuri niin istuva kuin oli tarkoituskin ja saaja on tyytyväinen. Itse olen jopa hieman kateellinen, sillä vaikka päivä olikin kovin aurinkoinen niin merituuli oli sangen raikas. Mieheni tarkeni tikkuripaidassaan loistavasti, mutta minun tuli kuvausretkellä hieman kylmä, vaikka untuvatoppis päälläni olikin. 

Nitkutus jatkuu...






16. maaliskuuta 2014

So not my style

Bloggaustaukoni on ollut niin pitkä, että minulla oli jo vaikeuksia kirjautua tänne. Luin aamulla anonyymin kommentin edellisestä postauksestani, tulin siitä niin hyvälle mielelle, että päätin ryhdistäytyä ja kuvauttaa jo muinoin valmistuneet neuleeni, jotka tosin menevät kaikki purkuun. 

Neulomistahtini on nykyään yksityiselämän haasteistani johtuen kovin hidas. Neulekuvaukset ovat olleet lähes mahdottomia, hovikuvaajani kun asuu nykyään monen sadan kilometrin päässä minusta, tai ehkä oikeammin minä hänestä. Harvakseltaan kohdatessamme valaistus tai mikään muukaan on kohdallaan, joten kuvaamatta ovat jääneet. Tänään, pitkästä aikaa yllättäen aurinkoisena sunnuntaina, yritin värvätä kuvaushommiin kälyjäni, mutta huonolla menestyksellä. Toinen oli töissä ja toinen Ti-Ti Nalle -konsertissa tyttösensä kanssa. Siispä leikin pokkarikamerani vitkan kanssa ja vietin parvekkeellani kuvaussession. En edes viitsi pahoitella kuvien laatua.

Muistaakseni vuosi sitten keväällä Wanhan Sataman kädentaitomessuilta ostin Tuulian värjäämää Ahti-lankaa tarkoituksenani neuloa siitä Rikke-pipo, koska kaikilla muillakin on sellainen. No, tuolloisilla seuralaisillani ainakin, Tuijalla ja Mialla, molemmilla on siitä useampikin versio. Aikomukseni oli vakaa, mutta toisin kävi. Näin nimittäin Tessan Haaveita ja hahtuvia -blogissa Super Cupcake -setin joka miellytti minua kovasti, joten muutin suunnitelmiani.


Yksi oikein yksi nurin -joustinneule ei vaan ainakaan minun käsialallani ole koskaan kaunista, joten en pitänyt neulomastani piposta, en niin yhtään. So not my style.

Kauluri on patenttineuletta joka pintana on hieman kauniimpaa, mutta malli on vaan jotenkin niin toivottoman epäkäytännöllinen, tuollainen iso ja löysä joka ei lämmitä ja suojaa kaulaa kunnolla vaan ainoastaan tuntuu pahalta takin sisällä, tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni. Eli purkuun menee sekin. Kuten kuvasta näkyy, en ole vaivautunut päättelemään langanpäitä...

Seuraavaksi ihastuin Knittintinin versioon Xeranthemum-piposta. No joo, tästä mallista pidän edelleen, mutta koko on vaan minulle liian iso. En ole sitten tätäkään viitsinyt kastella ja pingottaa, koska todennäköisesti se viimeistään siinä vaiheessa levahtaa vielä isommaksi. Eli purkuun menee, mutta voipi olla että teen saman uudestaan hieman pienemmillä puikoilla. Tai sitten en.

Tuijalle ja Mialle kerroin taannoisessa neuletapaamisessani neuloneeni näiden juttujen lisäksi myös  rannekkeet Mian minulle neuloman ihanaisen Parisin kaveriksi, en vain kuollaksenikaan muistanut missä ne olivat ja ihmettelin kun niistä ei ollut mitään merkintää blogissanikaan. Perusteellisten kaivausten jälkeen löysin ne ja kas, nehän eivät olleetkaan kämmekkäät vaan Lacy Baktus -huivi. Huoh. Jälkeenpäin muistin, että olin viime kesänä päättänyt ottaa sen matkaneuleekseni kesälomareissulle, sekin kun oli jo pitkään roikkunut to do -listallani. Ja tietysti myös koska kaikilla muillakin on sellainen.
No joo, koko muun talven olen aina silloin tällöin nitkutellut erästä ikuisuusprojektia, joka vihdoinkin on loppusuoralla. Sen kanssa on ollut itkua ja hammastenkiristystä, lähinnä lukuisien katkenneiden puikkojen vuoksi. Olisikohan syytä löysätä käsialaa tai vaihtaa suosiolla metallisiin puikkoihin? Siitä neuleesta sitten myöhemmin tänä keväänä. Todennäköisemmin kuitenkin vasta ensi keväänä.

Nitkutus jatkuu...

2. lokakuuta 2013

Pikkujuttuja

Kuten monesti aiemmin olen maininnut, kesällä virkataan. Tänä (vai pitääkö jo sanoa että viime) kesänä kovin vähän, tuloksena vain kylpyhuoneen matto joka ei sopinutkaan kylpyhuoneeseeni. Nyt haluaisin virkata samalla mallilla matot sängyn viereen, mutta ei ole materiaaleja, vielä.

Malli: Helminauha-matto by Silja Palviainen
Lanka: Lilli-ontelokude yli 2 mutta alle 3 kg
Koukku: 9 mm

Lisäksi kesällä neulotaan, kevyttä. Pitkällisen suunnittelun ja varustehankinnan (helmi-heinäkuu) tuloksena nopeasti (n. 2h) toteutettu pikkutyö: pöytäliina paperinarusta. Malli on äärimmäisen yksinkertainen: luodaan n kpl silmukoita, neulotaan n kerrosta aina oikein, kastellaan kunnolla, kierretään mankeliin yöksi kuivumaan ja ta-daa, liina on valmis. Tällä reseptillä on tarkoitus tehdä muutama näkösuoja parvekkeelle ensi kesäksi.




Liina tehty Turkulaisen käsityöliikkeen pitäjän suullista ohjetta soveltaen
'Lanka': Lappajärven värjäämön paperinauha 100 g
Puikot: 10 mm
Sitten lisää pikkutöitä, sukkia nimittäin. Kalajoki-malli on siintänyt mielessäni jo pitkään ja nyt toteutin sillä kahdet sukat. Malli on kieltämättä koukuttava ja neuletyö etenee kuin itsestään. Vielä kolmannet pitää tehdä jos haluan sukkaparin myös itselleni. Tein pienehkön ja suurehkon parin, kolmas lienee sopiva omiin jalkoihini. Näitä neuloin kun en uskaltanut tarttua talven suurprojektiin, josta lisää myöhemmin. Ehkä.

Se ensimmäinen pari:


Malli: Kalajoki by Tiina Seppälä
Lanka: Austerman Step 54g (koko n.36)
Puikot: 3 mm cubics

Ja toinen pari:


 Malli: Kalajoki by Tiina Seppälä
Lanka: Fortissima socka 85 g (koko n.41-42)
Puikot: 3 mm cubics
Sukkien kuvaaminen itse omissa jaloissaan pokkarikameralla ilman jalustaa ja kauko-ohjainta on, no aina vaan aika haastavaa ja myös niin kovin tylsää. Pahoitteluni, myös siitä että en jaksanut edes poistua parvekkeeltani.

Nitkutus jatkuu...

31. elokuuta 2013

Minä vuonna ruskea olikaan uusi musta?

Kannattaako ostaa kivaa lankaa jos ei tiedä mitä siitä tekisi? Hmmm, ehkä ei. Tai ainakin sitä kannattaisi ostaa riittävän paljon. Onko 300 grammaa riittävän paljon? Ehkä huiviin kyllä, mutta todennäköisesti ei pitkähihaiseen neuletakkiin. Miksi joku ylipäätään ryhtyy neulomaan pitkähihaista neuletakkia langasta, jota on vuonna x ostanut vaivaiset 300 grammaa? Silloin varmaankin yltiöoptimistisesti toivoo, että lankaa olisi sittenkin tarpeeksi.
No eihän sitä ollut tarpeeksi ja lisää oli vaikea saada. Juuri ruskea väri sattui olemaan kortilla Suomen nettikaupoissa, ainakin koko heinäkuun ajan. Samaa värierää en edes kuvitellut saavani, mutta salaa toivoin että kävisi tuuri ja sävy olisi edes lähellä sitä alkuperäistä. No ei ollut ei.
Halusin neuloa toisenkin kesäneuletakin ja ruskeankirjavat Allino-kerät olivat muistutellet minua olemassa olostaan jo jonkin aikaa. Malli oli hakusessa, en oikein tiennyt millaista takkia halusin eikä mikään inspiroinut. Lopulta päädyin tähän Heidi Kirrmaierin Peasyyn, sillä halusin neuloa ehdottomasti ylhäältä alaspäin ja yhtenä kappaleena. Lisäksi miehustan pitsineuleosuus viehätti silmääni, sitä oli jonkin verran mutta ei liikaa.
 
Halusin takkiin täyspitkät hihat ja nappeja koko pituudelta, vaikka kieltämättä malliin sopiikin hyvin napitus vain yläosasta. Olen kuitenkin monesti joutunut toteamaan, että vaikka sellaiset takit näyttävät kivalta, ne eivät käytössä aina ole kovin hyviä. Ainakin minua paleltaa vatsasta jos takki on viileämmillä säillä auki. Hihat tein myös oman pääni mukaan, en alkuperäisen mallin mukaisia hieman pussittavia sellaisia, vaan kaventelin niitä itselleni mieluisiksi. Samoin tein takin sivuilla joitakin kavennuksia ja levennyksiä ennen ja jälkeen vyötärölinjan.

Malli: Peasy by Heidi Kirrmaier
Lanka: Allino, BC Garn 350 g
Puikot: 3,75 mm ja 3 mm

Pesin takin heti kun sain sen valmiiksi ja toivoin pesun tasoittavan langan värieroja. Jonkin verran irtoväriä pesuvesiin jäikin, mutta väriero on kyllä havaittavissa valitettavan selvästi edelleen. 
 
Harmittaa, koska langassa on kivan eläväinen pinta kahden hieman erivärisen säikeen ansiosta. Jos nyt värjään takin niin koko langan idea samalla häviää. Materiaalin ihanuus ei tietenkään muutu, pidän tästä 50/50 puuvillapellavasta kovasti. Pesussa takki kutistui sopivasti ja tuntuu nyt hyvältä päällä. Aiemmin kesällä valmistunut bambuneuletakkini on jo miltei matkansa päässä, se on venynyt ja nuhjaantunut kovassa käytössä. Toivottavasti tämä on pitkäikäisempi.

Nitkutus jatkuu...

7. heinäkuuta 2013

Miksi pitäisi olla helppoa?

Heipä hei, hengissä täällä ollaan. Pitkä bloggaustauko johtuu omien ratkaisujeni aiheuttamista haasteista. Kuten jo aiemmin olen kertonut, muutin keättalvella pääkaupunkiseudulta Etelä-Pohjanmaalle, vaihdoin turvallisen työpaikan yksityisyrittäjyyteen ja siten usein pitkiksi venyviin työpäiviin. Jätin perheeni, rakkaat ystäväni ja harrastukseni etelään ja nyt pendelöin väliä Seinäjoki-Tikkurila silloin kun työvuorot sen sallivat.

Mutta hei, onhan tää kivaa kuitenkin! Ihaninta tässä kaikessa on ollut tietenkin oma vapaus ja oma uusi pieni koti, jossa muu perhe käy välillä kyläilemässä. Kodin sisustus on vielä, no - vaiheessa, koska en ole ehtinyt/löytänyt/halunnut ostaa kaikkea kerralla. Ja miksi ihmeessä pitäisi ostaa kaupasta joku ihan kiva valmis valaisin kun sellaisen voi ihan itse vääntää sormet verillä paperinarusta? Iltaisin väsyneenä töiden jälkeen.
Näin valaisimen mallin jo talvella Rustoopuorissa, tuossa naapurissa, kun kävin ensimmäisen kerran tätä uutta asuntoani katsomassa.  Päätin jo silloin, että tuon lampun minä haluan olohuoneeseeni. Siispä ostin tarvikepaketin ja aloin väkertää. Ja sitä väkertämistä kuulkaas riitti, halusinhan ehdottomasti tehdä se kaikkein suurimman varjostimen. Jossain vaiheessa väkerrystä minulle valkeni, että pohjakangas ei tule millään riittämään siihen kehikkoon jonka olin ostanut. No, meninpä kertomaan ongelmastani liikkeeseen, jossa huomattiin että minulle oli vahingossa myyty a) väärinpäin leikattua, b) kokonaan väärää pohjaverkkoa c) liian vähän. No ei hätiä mitiä kuitenkaan, olinhan osannut soveltaa ohjetta pohjakankaaseeni sopivaksi, sain sitä lisää ja jatkoin väkerrystä. Loputtomien iltojen jälkeen kehys oli vihdoin valmis, mutta valaisin ei tietenkään millään tavoin ollut sopiva juuri siiheen kohtaan mihin olin sitä ajatellut. Jonnekin se oli kuitenkin loppusijoitettava, joten nyt se roikkuu keittiösyvennyksessäni.
Jotta lampun valo ei suoraan paistaisi ikävästi suoraan silmiin, tuunasin siihen alareunaan vielä tuollaisen ohuen pleksilevyn. Siinä sitä olikin vääntämistä, että sain sen paikoilleen, aina kun yksi kohta oli kohdillaan niin johan toisesta kohtaa pongahti levy auki repsottamaan. Haaveet makuuhuoneeseen tulevasta virkatusta pitsipallovalaisimesta lensivät tämän projektin myötä romukoppaan ja ostin sinne kattoon vain mahdollisimman yksinkertaisen plafondin. Joskus myöhemmin sitten... Ja olohuoneessa roikkuu paperinarusta tehty pallovalaisin, joka myös olisi ollut "ihan helppo" tehdä itse ilmapallon päälle liimaamalla, mutta itsesuojeluvaistoni oli kerrankin hereillä kun asiaa tuumailin.
Seuraava projektini oli sängyn päiväpeite. Halusin päiväpeitteeksi vanhan, äitini jo joskus 60-luvulla virkkaaman peiton. Sen malli, Auringonkukka, löytyy Mary Oljen kauneimmat pitsit -kirjasta. Peitto on palvellut aikoinaan ensin isän ja äidin sängynpeittona, sitten minun ja siskoni jakamassa 120 senttisessä sängyssä. Äitini on aikoinaan virkannut kymmeniä päiväpeittoja ja minulle niitä olisi nytkin ollut tarjolla ainakin neljä erilaista. Mutta ei, tämä hankala tapaus halusi nimeonomaan juuri sen peiton, joka oli a) liian kyhyt b) liian kapea ja c) jo kovin hauras. Äitini virkkasi peittoon urakalla lisälappuja, pesi ja valkaisi niitä kloriitilla, peitto kun on vuosikymmenien varrella pesty kerran jos toisenkin ja tietenkin pesuissa myös vaalentunut. Lopulta luulimme, että peitto olisi vihdoinkin sopiva, mutta kas kummaa, vielä tarvittiin kaksi riviä lisää paloja. Nuo palat minä sitten jo itse sentään virkkasin kiinni peittoon ja pelkästään siihen työhön meni yhden viikon illat. Lisäksi korjailen keskikohdasta viikoittain purkautuvia kohtia neulan ja langan kanssa. Mutta juuri tuo peitto on minulle erityisen rakas, joten siitä en luovu.

Kuten jo mainitsin, junailen nykyään usein. Ja mikä junamatkassa onkaan parasta? No silloin on aikaa neuloa (tai tehdä töitä). No, olen siis myös neulonut ja voi hyvänen aika, jopa lähes ylittänyt itseni, sillä olen myös saanut y-h-d-e-n neuleen valmiiksi! Hurraa!
 
Jo vuosia olen haaveillut valkoisesta, puuvillaisesta kesäneuletakista. Sitä varten on ollut langatkin ostettuna jo monta vuotta, tosin bambu-sellaiset. Ne olivat tässä muuttotohinassa jo hieman päässeet hukkumaan, mutta mieheni suoritti Vantaalla urheasti arkeologisia kaivauksia lankavarastoissani ja löysi kuin löysikin langat, vaikka luulin jo myyneeni ne kirpparilla kun sopivaa mallia ei ollut tullut vuosien varrella vastaan. Ravelryn projekteissakin kun löytyy lähinnä vain tiskirättejä tuosta langasta toteutettuna.
No entä se malli? Oliko pakko valita se ehkä kaikkein vaikein pitsineulekuvio ikinä? No oli tietenkin, eihän tämä minun extreme-linjani muuten pitäisi. Takakappaleesta aloitin ja manasin, että eihän tästä tule mitään, ei niin ikinä. Hidasta oli ja kovin monimutkaista. Pakko myöntää, että vasta viimeisen hihan tein ilman ensimmäistäkään vilkaisua mallikaavioon.
Mallikuvio on kuitenkin minusta kaiken sen vaivan arvoinen, joten en enää valita. Neule on nyt ollut pari kertaa käytössä ja sille kävi kuten vähän pelkäsinkin, eli pituutta on tullut lisää, mutta ehkä ei liikaa kuitenkaan. Pesun jälkeen tilanne voi tietnkin olla jo täysin toinen.
 


Malli: Nro 7, Novitan kesä 2013 lehdestä
Lanka: Hjerteganin Blend bamboo 285g
Puikot: 4 1/2 mm, paitsi kaula-aukon reunus 3 mm:n puikoilla 

Nyt olisi sitten vuorossa kylppärin matto. Tekisinkö ensin Vantaalle uuden kun siihen on kerran ontelokuteetkin hankittu jo aikoja sitten? Vaiko tänne Seinäjoelle kun tuli ikäänkuin ahnehdittua ihanaa turkoosia kudetta Kauhavan Kangasaitasta? Siinäpä pulma. Mutta siis virkkuukoukkuun kuitenkin kiinni seuraavaksi. Ihanaa kesän jatkoa kaikille!

Nitkutus jatkuu...

3. maaliskuuta 2013

Lintilla

Heti alkuun kiitos kaikille edellistä postausta kommentoineille, olen ollut liian laiska/kiireinen viimeaikoina jotta olisin ehtinyt edes vastata niihin. Solveig kyseli mihin olen muuttamassa, se ei ole salaisuus ja varmaan tulevien postausten taustoistakin paikkakunta selviää. Mutta siis Seinäjoelle muutan, huhtikuun alussa. Lankavarastoni on jo muuttanut sinne, ainakin suurin osa siitä...

Uusi tulevaisuuteni on aiheuttanut minulle jo kaikenlaisia kiireitä ja neuloa olen ehtinyt harvakseltaan. Jotain sain kuitenkin tänään valmiiksi ja se kuvattiin saman tien. Paikkana samat Uutelan rantakalliot kuin marraskuussa, nyt mieli ja maisema kuitenkin paljon valoisampana. Oli jopa niin valoisaa, että suurin osa kuvista oli auttamattoman ylivalottuneita, joten enpä selittele enempää. Ja kylmä oli myös, toooosi kylmä!
Malli: Lintilla by Martina Behm
Lanka: Austerman Step 120g
Puikot: 4 mm

Malli oli mukavaa neulottavaa, luulenpa että tämä ei jää viimeiseksi Lintillakseni, kirjavia lankoja riittää... Huivi piristää kummasti harmaata olemustani ja on niin pieni, että tarvittaessa se on helppo kietoa tiukemmin kaulan ympäri ja pitää takin sisäpuolellakin.
Neuloin huiviin 22 kpl reuna'röyhelöitä' ennen kuin aloitin kavennukset. Jos jotain tekisin toisin, niin neuloisin huivin vielä puoli milliä isommilla puikoilla, koska käsialani on, no vähhintäänkin tiukahko.
Lauantai hurahti loistavassa seurassa Mian ja Tuijan kanssa Wanhan Sataman kädentaitomessuilla. Hamstrasimme Titityyn osastolla melkeinpä kilpaa Holstin supersoftia tyyliin että "jos sä et sitenkään ota noita, niin anna ne sit mulle ja mä ostan ne". Kaikki saimme jotain, toiset enemmän kuin toiset. Ostimme Mian kanssa molemmat myös Tuulian värjäämää Ahti-lankaa, koska jokaisella ilmeisesti pitää olla ainakin yksi Rikke-pipo (joillakin niitä on jo usemapiakin). Nyt siihen on minullakin siis langat valmiina, saa nähdä vaan valmistuuko vielä täksi talveksi vai vasta seuraavaksi. Kannatin lisäksi perinteiseen tapaan myös Riiminkaa, vaikka ensin kävelin päättäväisesti koko osaston ohi. Lopulta ostin kuitenkin lyhyen Pipsa-tunikan. Wanhasta Satamasta jatkoimme pienen neulekuvaussession jälkeen (siitä ehkä on jotain myöhemmin LepopuikossaKeittiönperäyrittäjien käsityötarvikemarkkinoille Kieseleffin taloon, jossa tein ainoastaan etukäteen harkitsemani täsmäostokset Beloved:n pöydästä. Lopuksi lounastimme, kahvittelimme ja neuloimme Cafe Engelissä. 

Kaikki meni loistavasti ja lähes budjetin rajoissa siihen asti, kunnes päätimme poiketa lopuksi vielä LUMI-liikkeeseen, joka nyt sattui olemaan ihan siinä vieressä ja valitettavasti myös avoinna. Tästä johtuen minulla on nyt hieno, uusi, ihana, musta, medium LUMI (ja aika rock-sellainen)! Mia jo hieman huolestui josko minua jatkossa lasketaan tässä seurassa enää yhtään mihinkään, koska seuraukset ovat kuulemma aikaisemminkin olleet lähinnä katastrofaaliset. Eilen lopulta kotiutuessani minulta kuitenkin kysyttiin vain että "kannattaako mun sinne eteiseen katsoakaan?" "Ei kannata, ei täällä oikeastaan ole yhtään mitään sua kiinnostavaa."

Nitkutus jatkuu...

10. helmikuuta 2013

Vammus

Olen jo pitkään halunnut kokeilla Rowanin Felted tweediä ja kun näin Villapeikon Less is more -neuleen tiesin sopivan mallinkin. Alkukesällä ostin Karnaluksista Rowanin Silky tweediä ko. neule mielessäni. Suvi ei koskaan julkaissut juuri tuosta mallista ohjetta, mutta onneksi vinkkasi, että Vammus on hyvin samanlainen. Tammikuussa sain neuleen puikoille ja se valmistuikin sangen nopsaan.

Malli: Vammus by Suvi Simola
Lanka: Rowan Silky tweed 300 g
Puikot: 4,5 mm ja 5 mm

Vammuksen helmaa koristelevat kukat ovat Suvin mukaan saaneet vaikutteita virolaisen Viljandin maakunnan perinteisistä kirjotuista kukista. Kukkien kirjominen jäi talvilomareissun iltapuhteiksi ja ne piristävät harmaata pintaa mielestäni ihan mukavasti. 

Pusero neulottiin ylhäältä alas pyöröneuleena ja pääntie muotoiltiin lyhennetyin kerroksin. Helman reunus neulottiin sivuttain sekä kiinnitettiin samalla helman silmukoihin, hihat viimeisteltiin samoin. Jos minulla olisi ollutenemmän lankaa niin olisin tehnyt tähän täyspitkät hihat, mutta hyvä näinkin :) 
Takaa neule on ihan simppeli, ehkä kirjon vielä pari kukkaa toiselle olkapäälle, ehkä en.

Kuvat on tylsästi otettu hotellin edessä, mutta kuvauspäiväksi valikoitui juuri se päivä kun matkakohteessamme Val d'Isèressä (suosittelen lämpimästi kaikille laskettelusta kiinnostuneille) pyrytti reippaanlaisesti lunta koko päivän, joten ei viitsitty lähteä merta edemmäs kalaan. Olisihan huipulla saanut hienot maisemat taustalle, mutta navakka tuuli ja kireähkö pakkanen 3656 metrissä La Grande Motten huipulla olisi syväjäädyttänyt kenet tahansa, hyvä kun muutama kuva maisemista saatiin napsaistua. 

Nuorempi pojistani yllätti minut vuosi sitten pyytämällä minua neulomaan itselleen villasukat. Eilen hän pudotti vielä isomman pommin ja pyysi villapaitaa! Eli tilaustyötä tiedossa seuraavaksi, malli vaan puuttuu.
Nitkutus jatkuu...