17. huhtikuuta 2007

Kevättä rinnassa

Palasin eilen seitsemän viikon mittaiselta sairauslomalta (sisätiloissa 99,9% ajasta kävelykeppien kanssa) töihin ja huomasin kevään todellakin saapuneen. Minulla oli tikkitakkini ja kaulassa Garnstudion Vivaldista syksyllä neulomani huivi, oloni tuntui kieltämättä hieman talviselta muiden kesä/keväthepeneiden rinnalla. Onneksi heti tänään on vapaapäivä, joten ehtinen Bambun jämistä virkata Modassa 2/2007 olevan Lea Jämsän suunnitteleman huivin. Se on sitten ainakin materiaaliltaan kesäisempi, väri pysyy samana. Alku oli helppo: "...virkkaa aloitusketjuksi 309 ketjusilmukkaa..." .

Poikani -12 v. - kysyi aamulla kouluun lähtiessään : "Aiotko sä taas neuloa koko päivän ja sitten blogata?" Mikä ajatustenlukija! Aamun kolmen ensimmäisen tunnin uurastuksen jälkeen Evelyn A. Clarkin Shetland Triangle on nyt valmis! Neuloin huivin Wetterhoffin Sivillasta (ihana lanka) nelosen puikoilla. Tein yhden ylimääräisen mallikerran ja lopputulos pingotettuna on lähes täsmälleen samankokoinen (139 x 60 cm) kuin ohjeessa (137 x 61 cm).

Koko ennen pingotusta oli n. 90 x 40 cm

Huivi käskettiin upottaa vettymään 20 minuutiksi ennen pigottamista ja näin tein. Yleensä vain suihkuttelen vettä pingotetun kappaleen päälle, mutta huivia olisi tuskin saanut venytettyä riittävästi lintsaamalla kastelusta. Yleensä inhoan tuota pingotusvaihetta, mutta nyt todella innostuin, sillä yksinkertaisen kuvion todellinen kauneus avautui minulle vasta nyt. Nämä kuvat eivät tee huiville oikeutta, ehkä saan siitä parempia kuvia myöhemmin, kunhan tuo ensin on kuivunut.

Lankaa kului ainoastaan hieman toista vyyhtiä. Pitsihuivikärpäsen puremana ajattelin seuraavaksi tehdä IK Fall 2006 numerossa olevan Swallowtail Shawlin, suunnittelijana näkyykin oleva sama Evelyn A. Clark. Ihailin tuota mallia heti lehden ilmestyttyä, mutta tuo niskasta aloittaminen apulangalla on ollut minulle aikaisemmin täysi mysteeri.

Missekin pingottuu

Neuleasioista bloggaamiseen: olen aivan amatööri tässä hommassa ja kauhuissani seurannut keskustelua blogeissa ärsyttävistä asioista. Eniten minua huolestuttavat nuo nk. "haamupäivitykset". Minä kun en mitään tajua noista atom-syötteistä ja ties mistä koodeista joita pitäisi syöttää blogilistaan jotka estäisivät mm. kommenttien aiheuttamat päivitykset. Luulenkin, että tämä onneton blogini on mennyt päivittymään joka kerran kun olen julkaissut kommenttejanne.

Yritän tsempata ja selvittää asioita itselleni. Mikäli joku pidemmän oppimäärän sisäistänyt on halukas selkokielellä (miel. rautalangasta väännettynä) kertomaan mitä pitää tehdä haamupäivitysten nujertamiseksi, niin laittaa meiliä tulemaan vaan, kiitos! Yritän itse seurata miten nuo päivitykset blogilistalla menevät. ARRGGHHH, taas se oli päivittänyt vaikka mä vasta teen tätä, nyt mie en tajuu enää mittään!

Työelämään palattuani nitkutusaika on kortilla, joten tahti tullee jatkossa hieman hiipumaan ;)

Ja nitkutus jatkuu...

7 kommenttia:

Perhoneito, kirjoitti...

Eipä haamupäivitykset sun blogissa yhtään oo häirinny, joten älä huolehdi.
Itse löysin sun blogis vasta vähän aikaa sitten ja oon kyllä ihastunu kauniisiin käsitöihin! Jatkaa samalla mallilla vaan.

Tui kirjoitti...

Ihana huivi! Ja ihanaa että joku toinenkin on saanut huivikärpäsen pureman, miutakin se on puraissut. :)

joko kirjoitti...

kaunis huivi! ihan keväisen värinen.

jantta kirjoitti...

Ihana on huivi ja kaikki muukin:)

uhoava gnu kirjoitti...

Kaunis huivi todellakin!

Älä huoli noista haamuista tms. Jos jotakuta häiritsee, antaa lopetaa tilaus. Itse olen blogannut yli vuoden ja tajuttuani atomin ja rss:n olemassaolon tulee haamuja vieläkin. (Eli minullekin saisi aika rautalangasta vääntää..) Itse tsekkaan blogilistan päivittyneet ja jos kyseessä on haamu, katson vaan aha ja suljen välilehden. Ei se ole vakavaa varmaan suurimman osan mielestä.

helena kirjoitti...

Kiitos kannustavasta palautteesta! Haamut haahuilkoon jos eivät ymmärrä lopettaa... Viikonloppuja kaikille!

Dick0369 kirjoitti...

AV,無碼,a片免費看,自拍貼圖,伊莉,微風論壇,成人聊天室,成人電影,成人文學,成人貼圖區,成人網站,一葉情貼圖片區,色情漫畫,言情小說,情色論壇,臺灣情色網,色情影片,色情,成人影城,080視訊聊天室,a片,A漫,h漫,麗的色遊戲,同志色教館,AV女優,SEX,咆哮小老鼠,85cc免費影片,正妹牆,ut聊天室,豆豆聊天室,聊天室,情色小說,aio,成人,微風成人,做愛,成人貼圖,18成人,嘟嘟成人網,aio交友愛情館,情色文學,色情小說,色情網站,情色,A片下載,嘟嘟情人色網,成人影片,成人圖片,成人文章,成人小說,成人漫畫,視訊聊天室,性愛,a片,AV女優,聊天室,情色