14. heinäkuuta 2007

Perjantai 13. päivä

Grignascon Merinosilk on ihanaa lankaa, MUTTA ohutta! Pelkästään vyyhdin kerimiseen meni tunti... Tuosta ihanasta silkistä olen värkännyt Flower Basket Shawlia serkulleni jo jonkin aikaa. Koska serkkuni on ihan oikean ihmisen kokoinen (eikä tällainen meikäläisen kaltainen, lähinnä pygmin kokoinen) päätin tehdä huivista reilusti suuremman kuin ohjeessa. Kolme mallikertaa enemmän oli mielestäni reilusti suurempi. MUTTA, ei siis ollut ja tarvitaan ainakin kolme ylimääräistä mallikertaa lisää. Ja pelkkään päättelyynkin oli mennyt melkein tunti... hoh hoijaa!

Kymmenen reunakerroksen purkuun ei muuten mennyt kauaa. MUTTA, noin kolmensadan silmukan poimimiseen pitsineuleesta (ja liukkaasta langasta) meni. Toinen hoh hoijaa.


Ja nyt pitäisi sitten reippaasti muka jatkaa. MUTTA kun musta tuntuu, että joku ei nyt kuitenkaan täsmää tuossa kuviossa, eli muutama silmukka taitaa sittenkin olla vielä karkuteillä. Ja tällainen neuloja on ilmoittautunut siihen Mystery Stole 3:een, voitteko kuvitella? Omissa jutuissakin on mysteeriä melkein liikaa, voi olla että vähän hiipuu tää pitsihuivi-innostus.

Nitkutus jatkuu...

6 kommenttia:

villamokka kirjoitti...

Voi miten kauniin väristä lankaa, tai mun näytöllä se on tumman petroolin sävyistä ainakin. Kerkesitkö siis jo pingottamaankin huivin ennenkuin päätit tehdä vieläkin isomman?

helena kirjoitti...

Väri on "ink blue", kyllä se ehkä petroolistakin käy, mun mielestä farkunsininen luonnossa :-) En ihan täysillä pingottanut, vähän vaan kuivana "koepingotin". Olin sentään niin fiksu etten vielä katkaissut lankaa, joten tästä on hyvä jatkaa!

riikka n kirjoitti...

Oho, mulla meni jo puolikkaan Merinosilk-vyyhdin kerimiseen yli tunti :)
Väsään parhaillaan tuota MS3:sta kyseisestä langasta, ja pelkään koko ajan kuollakseni, että mogaan jotain. En todellakaan haluaisi joutua purkamaan tai suuremmin korjailemaan tekelettäni, niin mikroskooppista pitsiä yksinkertaisesta Merinosilkistä kolmosen puikoilla tulee.

AnniKainen kirjoitti...

Olen ihastellut kyseistä mallia. Toivottavasti kaikki kadonneet ja pudonneet silmukat löytyvät. Ja toivotaan ettei hermo mene.
Jään odottelemaan kuvia MUTTA siihen asti toivottelen aurinkoista kesää ja mieltä .

helena kirjoitti...

Riikka: mies kyllä vähän valitteli kun joutui pitämään vyyhtejä ja minä kerin ;-) Pääsenköhän koskaan aloittamaan MS3:sta kun haluan tehdä eka ton kukkakorin valmiiksi?!
Annikainen: kadonneiden silmukoiden metsästys onnistui ja tämä ilta kului puretun pätkän uusinnassa, on se vaan niin hidasta kun leveyttä jo alkaa olla, huh huh. MUTTA, kuvia ehkä ensi viikonloppuna :-)

helena kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.