30. syyskuuta 2007

Lentoon

Valmistui kuin valmistuikin, nimittäin Mystery Stole 3, lopultakin! Aloitin huivia innoissani jo heinäkuussa ja alku etenikin ihan mukavasti. Nelosvihje oli kuitenkin hyydyttää meikäläisen aivan kokonaan, mutta loppuvihjeet sitten taas saivat minut parempaan vauhtiin. Viime metreillä tuli takaisku ja pakollinen parin viikon tauko kun lanka loppui kesken. Lisää piti tilata Kanadasta asti... Headwater Woolista sain todella ystävällistä ja nopeaa palvelua, eikä tullut edes kovin kalliiksi, suosittelen lämpimästi muillekin ko. nettikauppaa.


Huivi on epäsymmetrinen, joutsenen siipi. Siipiosuus onkin huivissa mielestäni kaunein, alkupuolen koukerot ovat makuuni jotenkin aivan liian perinteisiä ja keskiosuus taas..hmmm...ehkä vähän tylsä. Huivin ohjeessa oli vaihtoehtoina symmetrinen huivi tai tämä epäsymmetrinen versio ja minulle oli heti selvää, että teen epäsymmetrisen. Keskiosan ja siiven välissä oleva harvahko reikäkerros ei oikein miellytä silmääni, en tiedä olisiko sen voinut toteuttaa jotenkin toisin.


Väri on teeman (Swan Lake) mukaan musta ja huivi siten sangen haastava kuvattava. Lanka oli ohuen ohutta Kid Mohairia ja huivi on lähes olemattoman kevyt, mutta ai kun lämmittää ihanasti.



Huivin lopullinen koko on n. 215 x 65cm, jos tekisin toisen niin tekisin keskiosuudesta ehkä lyhyemmän. En oikein tiedä missä tätä käyttäisin, värin puolesta hautajaisissa tai akateemisissa juhlissa kenties? Toista kertaa tuskin ryhdyn vastaavaan mysteeriprojektiin, mutta tulipahan osallistuttua :)

Malli: Pink Lemon Twistin Melanien suunnittelema Swan Lake (ilman helmiä) Lanka: BBB Kid Mohair (Tallinnasta) ja Kid Royal (Kanadasta) n.85g lankaa saa siis ainakin kahdella eri nimellä :o
Puikot: 4mm

Nitkutus jatkuu...

6 kommenttia:

Anne K-R kirjoitti...

Jaahas, mysteeri on ratkaistu. Huivista tuli tosi ihastuttava.

Marika kirjoitti...

Siitä tuli kaunis ! Itse ensin malttamattomana odottelin Jenkeistä Oikeaa Lankaa ja sen saatuani en enää ollut hirveän innostunut koko mallista. Pidän myös tuosta siipiosasta enemmän, joten siitä voisi joskus kehitellä koko huivin.

Altocumulus kirjoitti...

Kaunista! Mustakin tuo reikäkerros kaipaisi parantelua siinä alkuperäisessä ideassa, mutta tuo siipi on niin kaunis että huomio kiinnittyy siihen. Mulla mysteeristä tulee symmetrinen mutta ehkä joskus neulon "tuplasiiven" johonkin toiseen huiviin.
Mysteereihin aion kyllä jatkossakin osallistua, mutta varmaan siten, että neulon huivin vasta kun muut ovat saaneet sen valmiiksi. Ainakin jos huivi tulee lahjaksi.

Kanerva kirjoitti...

Tosi kaunis huivi. Kaunein näkemäni. Minä aloitin myös projektia innoissani, mutta loppuun en sitä ole saattanut, tuskin saatankaan, koska kyseiselle huiville olisi tosi vähän käyttöä. Hiekkalaatikonreunalle en viitsi tuollaiseen pukeutua :D

AnniKainen kirjoitti...

Hienoa eli onnittelut valmiin työn johdosta. Kuvista saa hyvin "selvää" vaikka onkin musta neulos.

heidi kirjoitti...

Valtavan kaunis!