17. joulukuuta 2009

Tähkä

Ensimmäinen keskeneräisten finalisointiprojektin tuotos on valmis. Anopin joululahjahuivihan se siinä, aloitettu toukokuussa, jolloin tein pari mallikertaa ja loput nitkutin sitten edellisen parin viime viikon aikana. Tuntui, että se ei valmistu ikinä. Ajattelin jo laittaa mukaan lapun, jossa lupaan neuloa siitä pidemmän, sitten paremmalla ajalla. Kastelussa ja pingotuksessa siihen tulikin sitten mittaa enemmän kuin tarpeeksi, pitäis varmaan laittaa mukaan lappu, että lyhennän kyllä sitten... Tai sakset. No, perästä kuuluu.

Tähkä, Suuri Käsityölehti 5/2009
koko 35 cm x 185 cm
Lanka: Vuorelman kampavillalanka kaksinkertaisena
Puikot: 3 1/2 mm


Lanka on tuota Annikaiselta jo ajat sitten ostamaani (halvalla sain), äärimmäisen riittoisaa villalankaa, josta olen jo ainakin kaksi huivia neulonut aikaisemminkin. Langan menekkiä tällä kertaa en osaa oikein edes arvioida, ehkä 50 g? Ei kai se nyt ole niin kovin tärkeä tieto. Ja lankaa jäi, ehkä vielä neljänteenkin huiviin. Malli on tuollainen perinteinen, mukavasti ulkoa opittava, tv-ystävällinen :)


Kuvat ovat tällä kertaa valitettavasti vähän mitä sattuu, ulkona oli jo pilkkopimeää kun sain langanpäät pääteltyä. Huomenna aamulla on paketin kanssa jo kova kiire postiin, jotta se ehtii jouluksi perille. Sisällä siis yritettiin kuvailla, sekalaisessa valaistuksessa. Enkä edes lupaa, että joskus muka tulisi parempia kuvia. Ei tule, ei.


Ja eikun seuraavan keskeneräisen kimppuun, mikähän niistä tökkisi vähiten?

Nitkutus jatkuu...

15 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Hiano siitä tuli ! Kyllä anopin kelpaa. :-) Minä täällä kokoan paniikissa myös vanhempieni lahjalähetyksiä, jotka pitäisi saada huomenna postiin. Joku vuosi ne ovat lähteneet tosi pikapikapikapostituksina kun on jäänyt vähän viime tippaan...

Maartsi kirjoitti...

Upea huivi! Jotkin langat ovat kyllä tosi riittoisia. Riippuu langasta, onko se hyvä vai huono juttu. ;)

Minua muuten kiinnostaisi tietää, missä kävit sen vapaalankahuovutuskurssin. Ilmoittauduin työväenopiston kurssille, koska ominpäin saan vain hirvityksiä aikaiseksi.

Mari kirjoitti...

Kaunis huivi!

Mari kirjoitti...

Kaunis! Ihanan lämpimän värinen ruskea :)

hiisa kirjoitti...

Juuri passelin kokoinen huivi! Ihana!

Anna kirjoitti...

Hieno huivi! Pehmeä villalanka taittaa venyä kovasti ja neuloessaan todella tuntuu, ettei se lopu koskaan. Kiva lehtikuvio, klassinen ja luotettava:)

Tiina kirjoitti...

Väri on kyllä herkullinen. Eikä pituuskaan haittaa, jos haluaa kääriä kunnolla kaulaan.

TiinaR kirjoitti...

Hieno huivi!

tiinaf kirjoitti...

Voih, kauniisti nitkutettu!

Voiko pitsihuivi olla tv-ystävällinen?!? Taatusti taitokysymys :-)

Tess kirjoitti...

Tosi nätti huivi! Onnekas anoppi.

AnniKainen kirjoitti...

Eikös tehtykin hyvät kaupat :) Mulla on vieläkin vaaleansinistä ja tumman punaista jäljellä. Todella kaunis ja tyylikäs huivi. Kyllä nyt anopin kelpaa.

Minulla taitaa aika loppua noiden neulottujen lahjojen suhteen. Meinaa stressata mutta yritän väistellä sitä.

Hepsi kirjoitti...

Ihana huivi!
Tuttu tunne tuo, että huivi saa kummasti lisää/liikaa pituutta kastelun ja pingottamisen jälkeen. =) Yhden huivi katkaisin, mutta sain siitä sitten toisenkin vain vähän jatkamalla.

Riikka kirjoitti...

Kaunis! =)

Ninnu kirjoitti...

Tyylikäs huivi!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Lehtipitsi on aina kaunista. Hyvää joulua sinulle!