29. marraskuuta 2009

Minimalismia

Olen sitä mieltä, että yksinkertainen on kaunista. Ehkäpä juuri siksi ihastuin jälleen kerran Annan äärimmäisen pelkistettyyn mohairluomukseen.


Sopivaa mohairia ei ollut minulla varastossa, enkä ehtinyt kuin yhteen lankakauppaan sitä hankkimaan, joten piti tyytyä siihen mitä siellä oli tarjolla. Periaatteessa en halua neuloa huonoja lankoja, mielestäni työstä katoaa ilo lankaa harmitellessa ja onhan se ikävää, jos neulominen tökkii huonon langan takia. Valitsemani lanka ei tällä kertaa valitettavasti ollut kovin hääppöistä, mutta tiedänpähän varoa sitä ensi kerralla.

Toppi neulotaan ylhäältä alaspäin ja koko ajan pyörönä, ei siis mitään turhia saumoja. Ajattelin ensin neuloa ihan vaan sileää neuletta, mutta päädyin kuitenkin neulomaan helmaan hieman lehtikuviota piristykseksi. Kuvio on "Sirelilehekiri 1" kirjasta Haapsalu Sall.


Annan hyvistä neuvoista huolimatta tämä työ meni osittain kantapään kautta opettelun merkeissä. Mohairhan ei jousta, joten silmukoiden luominen ja päättely täytyy tehdä aina erittäin joustavasti. Senhän sanoo järkikin! Minun järkeni taisi olla vähän jäässä, koska loin silmukat aika napakasti ja vielä hihanaukoissa päättelin liian tiukasti. Helmaan asti päästyäni tajusin jo vaihtaa puikot päätellessä suurempiin ja kiinnittää ko. asiaan muutenkin huomiota. Oli muuten aika työlästä purkaa nuo hihan aukot ja päätellä sitten vielä uudestaan löyhemmin.

Malli: Mohair minimalist top (Anna Kuduja) ravelry-linkki
Lanka: Schoppel-Wolle Merino Lace 50 g
Puikot: 4 mm

Moni muukin on valitellut näitä marraskuun valaistusolosuhteita. Tuntuu siltä, että ainoa mahdollisuus saada jotenkin kelvollisia kuvia on la-su klo 12-12.30 (säävarauksella tietenkin). Tällä kuvaussessiolla kamera halusi mielummin tarkentaa enimmäkseen takana olevaan metsään. Ovathan ne puut kauniita, mutta...

Nitkutus jatkuu...

22. marraskuuta 2009

Se on taas huovuttanut

Vapaalankahuovutus oli kivaa! Nelisen tuntia väkerrettiin kurssilla ja kotona tuotos pesukoneeseen huopumaan ja vanumaan. Kurssikaverini tekivät huiveja, tyynynpäällisiä, ikkunaverhoja (kyllä, todellakin!) ja minä tein kattausliinan. Seuraavassa siitä pieni vilautus, en näytä kokonaan kun en ole vielä päättänyt mihin se lopulta päätyy...


Olen myös virkannut heijastimia: pöllöjä, kukkia ja tähtiä, täytteellä ja ilman. En vielä ole jaksanut ottaa niistä yhtään kuvaa ja eipä niissä nyt niin paljon kuvattavaa olisikaan. Tänään auringon hieman pilkahtaessa yritin aloittaa yhtä ristipistotyötä, mutta totesin homman aivan mahdottomaksi näillä silmillä (kaksitehot, tervetuloa!) ja tällä valolla, vai pitäisikö sanoa valottomuudella. Palataan siis kesällä asiaan.


Neuloa voi, melkein pimeässäkin. Olen taas mohairin kimpussa ja teen minimalistitoppia Annan ohjeella. Työ etenee kovin hitaasti, lankavalintani on jokseenkin epäonnistunut ja siksi neulominen tökkii. Purkaakaan ei voi, joten näillä mennään.

Nitkutus jatkuu...

15. marraskuuta 2009

Huovutettuja kuvia ja lisää mustikoita

Kässäkurssilla oli menneellä viikolla aiheena nyt kuvien tekeminen märkähuovuttamalla. Aiemmat kokemukseni märkähuovutuksesta ovat huonoja, en ole saanut villakuituja oikein kunnolla huopumaan. Ensimmäinen, pieni harjoitustyö tehtiin maanantai-iltana. Olin täysin unohtanut, ehkä osittain aktiivisestikin, tehdä kotiläksyt eli suunnitella ja piirtää... Se ei ole mun juttu, vaan heti pitää päästä tekemään. Kahden minuutin huiman piirustustuokion jälkeen sain väännettyä paperille ja kuitukankaalle särkyneen sydämen. No, pienen kuvan teon ideana olikin kokeilla miten homma toimii ja oppia tekniikkaa.


Tässä pienessä harjoitustyössä menikin sitten useampikin asian pieleen: jätin työn liian märäksi kun aloin huovuttaa ja käytin aivan liikaa saippuaa ja taas oli ongelmia huopumisen kanssa. Taustankin tein useammasta pienestä kappaleesta, siksi se onkin nyt toisista kohdista äärimmäisen ohut ja vain osittain sopivan paksu, palat kun eivät aloittelijalla tainneet ihan pysyä paikoillaan. Reunat ovat täysin riekaleiset, ehkä jo alunperinkin jätin ne liian epätasaisiksi enkä sitten edes osannut huovuttaa reunoja myöten. Kyllä tästä silti vielä jotain tulee, ehkä pieni tyyny. Noilla varsipistoilla yritin vähän petrata lopputulosta, tosin en ole vielä varma menikö se paremmaksi vai huonommaksi...

Eilen meillä oli koko päivä (tai siis klo 10-15) ko. kurssia ja nyt olin valmistautunut pikkuisen paremmin. Kuva oli piirretty, väritetty ja suurennettu oikeaan kokoon ja työn alkuun pääsi heti kiinni. Tekniikkakin oli paremmin hanskassa harjoitustyön jälkeen ja ystävällinen opettajamme neuvoi ja opetti aina kun vain neuvoa tarvitsi. Kuvat tehdään "nurinperin" eli aloitetaan pienistä yksityiskohdista, jotka jäävät lopulliseen kuvaan päällimmäisiksi ja siitä edetään villaa lisäillen kuvan taustaa kohden. Lopullinen pohjavilla lisätään sitten viimeiseksi ja sitten alkaa ankara huovutus. Vaikka vaihe on ihan oikeastikin aika raskas, se on myös jotenkin hyvin terapeuttinen.

Valkoiset kohdat ensin, sitten ruskeat, sitten keltaista jne.

Kun lopulta tuntuu, että työ on jo hyvin huopunut, käännetään kuva oikeinpäin. Tämä vaihe onkin tosi jännittävä, koska vasta nyt näkee mitä sitä oikein tulikaan tehtyä! Huovutusta jatketaan oikealtakin puolelta kunnes kuva on varmasti kunnolla kiinnittynyt ja sitten on vuorossa vanutus, eli käsittely vuoroin kuumassa ja kylmässä vedessä.

Itse olin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta. Mieskin sanoi, että "no eihän se päivä ihan hukkaan mennyt", tulkitsin sen positiiviseksi palautteeksi. Kuvan malli ei ole omani, vaan inspiraation lähteenä oli Laura Melkisen Hypnoosi-maalaus kuvasarjasta Ihmisten puutarha. Huovutetun kuvan koko on noin 30 x 30 cm ja siitä tulee, ehkä, taulu. Seuraava työ on jo ideana päässä, mutta tähän ekaan en yksinkertaisesti ehtinyt kehitellä mitään omaa. Ensi lauantaina opetellaan taas uutta tekniikkaa, vapaalankahuovutusta.

Pipoja olen myös urakoinut. Miehelle piti tehdä pipo ja ajattelin että no iso, tietenkin. En vaan ajatellut, että pitäisi tehdä miehen pään kokoinen pipo, eli sellainen, noin keskikokoinen. Teinpä sitten toisen pipon, S/M kokoisen ja kuinka ollakaan, siitä tuli liian pieni. Prrr... No, eikun neljä silmukkaa malliin lisää ja saman verran lisäkerroksia resorin reunaan: olis parasta olla, no ainakin melkein täydellinen! Täytyy sanoa, että lopussa ei enää juurikaan ollut vaikeuksia seurata tuota palmikkokaaviota :) Ja vaikka Mustikka onkin tosi kiva malli, niin ehkä seuraavaksi sitten joku muu pipo kuitenkin!

Malli: Mustikka (Suvi Simola)
Koko: L, S/M ja S/M+
Puikot: 3 1/2, 4 ja 4 1/2 mm
Lanka: Hjertegarn Lima (L) ja Vidal Alpaca (S/M)

Kuvat on räiskäisty vaan tosi nopeasti omassa pihassa, olin niin tyytyväinen kun sain kolme päätä käyttööni ilman sen kummempia mutinoita, että en edes ehdottanut mitään sen kummempaa kuvausretkeä.

Nitkutus jatkuu...

8. marraskuuta 2009

Vohveli

Moda 5/2009 parasta antia minulle oli ehdottomasti Villapeikon suunnittelema Vohveli, tiesin heti mallin nähdessäni, että tuon minä teen vielä joskus. Wanhan Sataman syksyisillä messuilla Toikan osastolla jo hipelöin Bremont Julia -lankaa, jota ohjeessa oli käytetty, mutta kun värit eivät olleet oikein mieleisiäni, niin ajatuksen asteelle se jäi vielä silloin.

Jossain vaiheessa syksyä tajusin, että heinäkuiset Karnaluksin hankintani, 500 g ihanaa violettia alpakkasilkkiä, eivät ehkä riitäkään pitkähihaiseen takkiin. Silloin päätin toteuttaa Vohvelini siitä, vaikka lanka hieman suositusta paksumpaa taisi ollakin. Malli on kuitenkin tuollainen pienet mittavirheet anteeksi antava, joten ajattelin että ei sentillä sinne tai tänne ole varmaan kovin suurta merkitystä.
Tein pienimmän koon mukaan ja lopputulos oli, hieman yllättäen kyllä, aivan täsmälleen oikean kokoinen :) Ja malli on just mulle, tätä tulee varmasti pidettyä tosi paljon.

Malli: Vohveli by Suvi Simola (Moda 5/2009)
Lanka: Austermann Alpaca Silk, n. 350g
Puikot: 3 1/2 mm ja 4 1/2 mm

Neuloin muuten ihan ohjeen mukaan, paitsi että vahingossa kavensin vyötäröllä yhden kerran liikaa ja sitten minun piti vastaavasti leventääkin tietysti kerran enemmän, eli tiimalasi on hieman kapeampi kuin olisi ollut tarkoitus.


Taas tuli uusia juttua opittua tämän työn myötä. Tuo nurjaa neuletta oleva pätkä tuossa palmikkokuvion jälkeen ei siis olekaan neulottu suoraan palmikkoneuleen perään, vaan se on uudelleen sileänä neuleena aloitettu kappale, joka on neulottu yhteen kolmen sileän kerroksen jälkeen palmikkokappaleen kanssa. Näin sileän kappaleen reuna rullautuu mukavasti tuohon päälle, eikä mitään kavennuskerroksia jää näkyviin vaan näyttää siltä, että neule jatkuu yhtenäisenä. Palmikkokuviossa oli siis paljon enemmän silmukoita kuin tuossa sileässä neuleessa ja liiat silmukat kavennettiin viimeisellä kerroksella pois.

Kuvauspaikkana sai tällä kertaa toimia lähistöllä sijaitsevat Nissbackan kartanon rauniot, joita nuoriso on hieman tuunannut...


Nitkutus jatkuu...