Vielä kerran uskalla esitellä teille kämmekkäät, kun nämä on tehty sentään eri tekniikalla kun ovat virkatut. Näiden syntymään ainoa syyllinen on Outi, joka vuoden ensimmäisessä blogikirjoituksessaan esitteli hurmaavat virkatut harmaat kämmekkäänsä. Ja myös kertoi, miten oli ne virkannut, kiitos Outi! Eipä siinä sitten minun tarvinnut enää miettiä, että tekiskö vai eikö tekis, ainoastaan että milloin tekis.
Minulla oli jemmassa juuri oikeaa harmaata angoravillalankaa, jota ostin jo yli vuosi sitten Tallinnasta Pronksi-lankakaupasta, aivan vaan sen takia kun siitä neulottu mallitilkku oli niin ihanan tuntuinen. Outin ohjeen mukaan kämmekkäiden alussa on 40 silmukkaa ja lopussa kavennellaan sen verran, että jäljellä olisi 36 silmukkaa. Käyttämäni lanka on aika ohutta, joten virkkasin sitä kaksinkertaisena ja 3 mm koukulla (koska 3 1/2 mm koukku oli tilapäisesti hukassa ja löytyi vasta kun toinenkin kämmekäs oli jo melkein valmis). Itse kaventelin ja lisäilin silmukoita matkan varrella ohjeesta poiketen siten, että kämmekäs ei ole suora putki, vaan noudattelee käden muotoa, ainakin noin suurin piirtein :)
Lopetusreunan viimeistelin virkkaamalla siihen kerroksen rapusilmukoita ja aloitusreunaan kerroksen nirkkoja (tai jotain sellaisia). Ja sitten mietin, että miten koristellaan. Outi epäili, että menikö hänen hyvin hillitty koristelunsa överiksi. Minusta se ei todellakaan mennyt, mutta tästä omastani en ole aivan varma. Aikaa siihen meni ainakin tuplasti enemmän kuin koko kämmekkäiden virkkaamiseen. Virkkasin tuollaisia pikkuruisia kukkasia ohuesta Grignascon merinosilkistä 1,25 mm koukulla, ompelin ne kiinni kämmekkäisiin ja kirjoin sitten vielä vähän "köynnösvartta" kukkien väliin ja noita nuppuja (siis nuo onnettomat pikku pallerot yrittävät esittää kukannuppuja :)
Kiitos. Ja anteeksi. Ei tule enää kämmekkäitä. Ei ihan heti ainakaan.
Nitkutus jatkuu...

22 kommenttia:
Todella suloiset!:)
Kauniit! Ei oo mun mielestä yhtään liikaa koristeita.
Tee vaan lisää kämmekkäitä, jos ne ovat noin ihania! Nuo edellisen postauksen vihreätkin aivan upeat! Ja joo, laitoit koristetta enempi. Hyvältä se näyttää; pitäisköhän mullakin koristella se toinen, kuten ehdotit..
Aivan ihanat kämmekkäät ja kuvat ihan huiput!
Aivanm äärettömän kauniit! Tee vaan lisää, näitä on niin kiva ihastella!
Tosi hyvännäköiset kämmekkäät!
MouMou: Kiitos :)
Tess: Kiitos, yksi mielipide ainakin siis ettei ole liikaa koristelua.
Outi: Tekis kyllä mieli, yksi pari joka väriä! Mun mielestä ideasi siitä, että koristelet toisen vaan sinne yläreunaan oli tosi hyvä!
Eila: Kiitos! Yritin laittaa paidan sävy sävyyn tulppaanien kanssa (lol)...
Hepuli: Oi, kiitos! Itsekin kyllä pidän lopputuloksesta aika tavalla, kerrankin ;-)
Kio: Kiitos! Väri ehkä tasaa noiden kukkasten liian söpöyden.
Ihanat! Tykkään noista kukista aivan todella paljon :) Pitäisi itsekin väkertää jotain samantyylistä (jos saa apinoida)!
Elli
Tosi kauniit kämmekkäät!
Aivam kertakaikkisen ihanat! :)
Voi miten suloiset, kukkineen päivineen! Varmasti myös suloisen tuntuiset kädessä. Noiden tekeminen kuulostaa niin mutkattomalta, että pitäisköhän minunkin? Ne Outin kämmekkäätkin olivat niin kauniit.
Voi että ne on kauniit! Ja lisää saa esitellä, näistä saa hyvin innostusta itselle! Mullakin on nyt sitten jo kahdet kun oon kateellisena näitä sun (ja Outinkin) ihaillut :D Joten kiitos :D
Kiitos myssy-kehhuista. Novitassa myssy on tehty purolangasta ja ite en puroon ihastunu, mutta sitte aattelin että vois olla yksvärisenä kiva, kuten onkin. Oon kyllä tosi tyytyväinen myssyyni. :)
Kivat on nämäkin kämmekkäät! Varsinkin nuo kirjailut on kauniit, niitä aina ihhailen ku ite en ossaa tehä sellasia.
Elli: Kiitos, aivan vapaasti saa apinoida :)
Paula, Mari: kiitos, kiitos!
Annikainen: Kyllä sun varmaan sitten pitäisi! Junassa vaikka virkkailet menemään ja kämmekkäät ovat valmiit ennen kuin ehdit Keravalle. Tai no, ainakin paluumatkalla sitten!
Maritta: Kiitos! Alkaako sulla nyt kämmekäsralli?
Nätit on, ihanan talviset!
Kauniit!
Aivan ihanan ihanat.
Ihanaiset! Minäkin tahdon :)
Ja nuo koristeet on niin täydelliset, herkkyyttä ja kauneutta juuri sopivasti.
Ihqut on, tosi ihqut :)
Ja hienot kuvat, mua aina hymyilyttää, kun meidän miehillä on samantyylinen huumorintaju.
Näppi: Kiitos! En minäkään kyllä osaa kirjailla, kunhan pistelin.
Emma: Kiitos. Juu, ehkä ne onkin lumikukkia :)
Hepsi: Kiitos!
Enkulin käsityöt: Kiitos ja kiitos samalla myös muihin postauksiin jättämistäsi kommenteista. En viitsi jokaiseen vastata erikseen. Juu - olen laiska!
Päivi: No eikun virkkaamaan, malli on tooosi simppeli!
Tellu: Kiitos! Se taitaa olla se pohjalaisuus - tai siis enhän mä oikeastaan edes tiedä onko sun mies pohjalainen :O No, asuu se ainakin siellä! Mua ihmetyttää se, että mä olin taas just äsken ajatellut sua, niin kuin edelliselläkin kerralla kun laitoit viestiä :)
Kauniit! Edellisenkin postauksen kämmekkäät ovat ihanat! :)
Upeat kämmekkäät! Kyllä olet jaksanut nähdä tosiaan vaivaa koristelujen kanssa!
Lähetä kommentti