Saanko esitellä - taas vaihteeksi yksi Annan suunnittelema malli.
Malli: Wrap by Anna (Kuduja Ravelryssa)
Lanka: Trekking pro natura ~180g
Puikot: 4,5 mm
Jakku neulottiin yhtenä kappaleena sivusuunnassa, kaulus ja "helmaresori" aina oikeaa ja muu osa mallikuviota, 5 kerrosta sileää neuletta ja joka kuudes kerros nurin. Pidän mallineuleesta kovasti, se on yksinkertainen, mutta ei silti liian tylsä.
Jakkuun neulottiin lopuksi pienet hihat. Jatkoin niitä jo kertaalleen, mutta voi olla, että jatkan niitä vielä hieman, saa nähdä.
Lankavalintani ei ehkä ennyt aivan nappiin, koska lanka on hieman liian pehmeää (75% villaa, 25% bambua) ja neule olisi ollut varmaan hieman ryhdikkäämpi esim. pelkästä villasta neulottuna. Päädyin kuitenkin juuri oikean harmaan sävyn takia juuri tähän lankaan. Neuloin jakun puikkosuositusta reilusti suuremmilla puikoilla ja neulejälki oli suorastaan järkyttävän epätasapainoista, joten pesin jakun heti kun sain sen valmiiksi. Pelkäsin, että se venähtäisi pesussa, mutta niin ei onnekseni kuitenkaan käynyt. Pahimmat epätasaisuudet pesussa hävisivät, mutta kauluksen reunaan ja helmaan oli pakko silti virkata vielä kerros-kaksi kiinteitä silmukoita, koska muuten reuna näytti vähintäänkin epämääräiseltä.
Hetken harkitsin, josko ompelisin etureunan kokonaan kiinni, koska mielestäni selkäpuoli edessäpäin näyttää kivalta. Ehkäpä sovellan tätä mallia vielä joskus ja teen tällaisen puseron.
Seuraavaksi käynkin käsiksi työhön, johon olen kerännyt rohkeutta puolisen vuotta, mutta siitä lisää ensi kerralla!
Nitkutus jatkuu...
24 kommenttia:
Kaunis! Ja tosiaan näyttää hyvältä selkäpuoli edessäkin. =)
Lanka näyttää tosi kauniin harmaalta ja kivalta neulemalli muutenkin.
Kaunis ja herkkä. Ja harmaana erityisen hurmaava.
Mä rupean epäilemään, että se Anna on jonkin sortin nero. Tykkään melkein kaikesta, mitä hän on suunnitellut.:) Ja oikeassa olet tuon viimeisen kuvasi kanssa: kivalta näyttävät molemmat puolet!
Aivan ihana! Minustakn tuo selkäpuoli edessä näyttää myös kivalta, odotan jännityksellä, jos vaikka joskus lähdet ideaa soveltamaan. :)
Hieno! ja todentotta, sopii todella hyvin noin takaperin! Outille tuohon edellä sanoisin, että olen pitänyt Annaa nerona siitä lähtien, kun neuloin hänen ensimmäisen hänen mallinsa. Tuota todella voisin myös harkita, siinä on niin yksinkertainen neulekin.
Todella kaunis! Pitääpä käydä tutustumassa Annan malleihin tarkemmin :-)
Voi että se on hieno! Kiva väri, malli sopii sinulle! Sukalangalla on potentiaalia, kuten sanoin. Ehkä voisi nyt harkita toppia samasta langasta, jotain yksinkertaista, pelkästään 2 neliötä ja ressori.
Ihana! Taas yksi malli lisää pitkään jonoon...
Upea tämäkin! Aivan ihana, en osaa muuta sanoa...
Upea jakku ja tyylikästä tuo lanka
Kaunis ja harmaa on hieno väri. Annan neuleissa on tyyliä!
Tosiaan viehättävä neule! Sinun blogistasi aina bongaan Annan uutuudet - toki monien muiden kauniiden käsitöiden ohella :D "Punainen tupa" taustalla on komea.Ottaisin varmasti ihan kyllästymiseen saakka sellaisen edessä kuvia, jos vain olisi saatavilla jossain.
Voi että, kyllä se Anna osaa ja Helena kans :) Ihanan yksinkertaisen ja Tyylikäs! Ja tuo harmaa, njam.
Mitähän sieltä on tulossa seuraavaksi?
Hepsi: Kiitos! Eikö vain näytäkin?
santra: Lanka on ihanan harmaa, ehkä oikeasti vähän tummempi kuin kuvissa.
Jaana: Kiitos! Harmaa on niin - no- se vaan on!
outi: Juu - jos ei nero niin ainakin pulppuava idealähde!
Tiina: Kiitos! Saa nähdä, jaksanko soveltaa, olis muutama muu neule jonossa sitä ennen!
Leena: No ei kun neulomaan, Anna on selittänyt rakennetta enemmänkin blogissaan.
Kottby: Kiitos, käy tosiaan kurkkaamassa Annan sivuilla. Sinne tulee uutta lähes päivittäin.
Anna: Kiitos! Miten musta tuntuu, että omasi oli kuitenkin kauniimpi? Kiitos ohjeesta!
kaisa: Se jono tuppaa aina kasvamaan, millään kun ei ehdi kaikkea mitä haluais ehtiä :)
hepuli: Kiitos, tuo riittää vallan mainiosti!
enkulin käsitytö: kiitos, lanka on minustakin aika cool.
Päivi: Kiitos ja samaa mieltä kanssasi Annan malleista.
Mari: Kiitos:) Punainen tupa löytyy lähistöltä puistosta, oli vaan aika rämpiminen sinne kun on alueella, jossa ei ilemisesti ole talvikunnossapitoa...
AnniKainen: Kiitos, kiitos! Osaan neuloa ohjeesta - en keksiä itse mitään :(
Kiva neule!
Tosi nätti! Tuo näyttäisi tosiaan hienolta myös selkäpuoli edessä.
Wau! Ompa ihana!!!
tyylikäs neule!
Tyylikäs. Todella kaunis väri =)
Voi kuinka kaunis!
Upea!
MariJ: Kiitos! Se on oikein käyttökelpoinen.
Tess: Kiitos, ehkä vielä käytän sitä nurinpäinkin!
Kesän lapsi: Kiitos :)
kio: Väri ainakin on kerrankin hillitty..
riikka, seijap, anpali: Kiitos!
Ihana ja niin kevyen näköinen! Sopisi tosiaan myös "väärinpäin" :)
Lähetä kommentti