16. syyskuuta 2012

Paris, Helsinki

Pitää esitellä teille uusin lempineuleeni. Se on ollut minulla jo jonkin aikaa, mutta tänään päätin kuvauttaa ja jakaa sen myös teille muille.
Eli se on ihanainen Paris, jonka Mia minulle yställisesti koneneuloi! Ihanaa, kun on neuleystäviä, jotka neulovat myös kaverille. Oman työni osuus rajoittui langan ostamiseen, eli helppoaa kuin mikä!
Neuleen malli on hyvin simppeli, suorakaide, joka ommellaan lenkiksi(?) ja jätetään aukot vartalolle, pääntielle ja käsille. Siitä on hieman hankala saada oikein hyviä kuvia, mutta idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Neuleen päälle pukeminen oli aluksi hieman haastavaa, kunnes tajusin, että isoimmasta reiästä pujottaudutaan sisälle ja sitten muut aukot jo loksahtavatkin kohdilleen. Mallin eduksi luettakoon myös se, että on aika tavalla one size fits all -tyyppinen :)
Idea tästä taisi  saada alkunsa alkukesän Tallinnan matkallamme. Muistaakseni Pronksin lankakaupassa ihastelin tuota turkoosin kirjavaa Aaden lankaa ja ääneen mietin, että mitä siitä tekisin. Mia, jolla oli jo yksi Paris tilauksessa, lupasi sen kummempia miettimättä surauttaa minulle toisen. Langat lähtivät siten matkaani ja Mia piti lupauksensa, jopa ylitti sen. Hän nimittäin sanoi, että voisi kyllä mielellään neuloa kappaleen, mutta tylsimmän homman eli saumojen silmukoimisen saisin hoitaa itse. En hommaan kuitenkaan joutunut, koska Mia vauhtiin päästyään hoiti projektin hienosti loppuun asti. Pesi, pingotti ja ompeli kasaan. Minä sain valmiin vaatteen päälleni.
Ravelryssa tästä mallista näyttää olevan 38 projektia, joista peräti viisi on Mian :) Vaatekappaleen neroutta ja mukavuutta ei oikeastaan ymmärrä, ennen kuin sen kiskaisee yllensä. Se sopii pidettäväksi ihan sellaisenaan villapuseron tai takin sijasta, mutta itse olen käyttänyt tätä myös farkkutakin päällä lisälämmikkeenä. Jos omistaisin neulekoneen, niin voisinpa helposti kuvitella surauttavani itselleni muutaman lisää, tai vaikkapa yhden kappaleen kaikissa sateenkaaren väreissä.
Tuhannet kiitokset vielä kerran Mia!!!

Nitkutus jatkuu...

10 kommenttia:

KahviKaneli kirjoitti...

No, onpahan kaunis!
PS. Mitkä kengät sinulla on? Näyttää semmoiseille että haluan samanlaiset :O)

helena kirjoitti...

KahviKaneli: Eikös olekin! Ihanaa, kun saa kerrankin estottmasti kehua kun ei ole omaa tuotantoa. Kengät on Korkkari 37 malliparimyymälästä pari vuotta sitten ostamani Janat, maksoin niistä muistaakseni peräti 39€...

Tuija kirjoitti...

Näyttää tosi kivalta!

Mia kirjoitti...

Kiitos kiitoksista Helena! Tästä tulikin nyt mieleeni, että pitää kaivella omat Parisit neulepinkan pohjilta, tuulettaa, silittää ja ottaa käyttöön...

AnniKainen kirjoitti...

Ooo, vinha vaate ja tuo lanka pääsee siinä oikeuksiinsa.

Tais olla tuulinen päivä :)

helena kirjoitti...

Tuija: Ja hauskinta on, että ei pelkästään näytä!

Mia: Äkkiä käyttöön, nyt on niiden aika!

AnniKainen: :) Joo, kyllä tuuli. Kovaa! Ihanaa!

santra kirjoitti...

Kerrassaan nerokasta. Kerrassaan ihana. Kyllä kelpais mullekin. :)

Tilta kirjoitti...

Voisitko laittaa tuon ihanuuden päällesi tiistai-iltana jotta pääsisin lähemmin tutustumaan?

helena kirjoitti...

Santra: Kiitos, kyllä mun kelpaa :)

Tilta: Tää oli mulla rapurallaajuhloissa, mutta laitan ti jos muistan...

Heidi kirjoitti...

hienopa neule on ja arvatenkin ei puikoilla saisi noin tasaista jälkeä aikaiseksi.