25. marraskuuta 2012

Marraskuu

Ei ole lempivuodenaikani. Ei todellakaan. Tänä vuonna erityisen huono, tuntuu, että oikein mikään ei onnistu. Ei jaksa, ei viitsi, haluaa luovuttaa. Vali-vali. Ja vali.
Kesä on auttamattomasti ohi, meren rannalle piti kuitenkin vielä päästä. Juuri ennen sadetta. Kesän aurinkoisina, raukeina päivinä tunnelma oli näilläkin rannoilla aivan toinen. Nyt päivän harmaus sopii mielialaani erityisen hyvin.
 
Ensin ajattelin, että kauluri kuvattaisiin vasta kun olisin tehnyt pipon sen kaveriksi. Pipon malli on ollut  mielessäni jo viime talvesta saakka, mutta enpä ajatellut asiaa aivan loppuun asti lankaostoksilla ollessani. Siis että olisin ostanut pipolangatkin samalla kertaa. Ei kaikkea voi vaatia. Jos mitään.
 
Kauluri on Villapeikon suunnittelua, pidin mallista heti ensinäkemältä niin paljon, että ostin langat valmiiksi jo ennen kuin ohje oli edes saatavilla. Lanka on Cascade 220 Heathersia ja ostettu Villavyyhdistä. Liikkeen värivalikoima ei ollut niin laaja kuin olisin toivonut ja mutta päädyin lopulta farkunsinisen ja harmaan yhdistelmään. Lankojen ostamisen jälkeen olen hankkinut kaksi uutta talvitakkia, eivätkä nämä värit käy kummankaan kanssa, joten voipi olla että teen vielä toisen version kaulurista.
 
River Mist by Villapeikko (linkki Ravelryyn)
Lanka: Cascade 220 Heathers yht. 152 g
Puikot 4 1/2 mm
En ole tehnyt kaulurille mitään sen valmistumisen jälkeen, en edes käyttänyt sitä vielä. Nyt kuvista näkee, että olisi kannattanut. Katsokaa ne kauniimmat kuvat Suvin omasta blogista. Tämä lähtee nyt höyryttämään omaansa.

Nitkutus jatkuu...

17 kommenttia:

Mia kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mia kirjoitti...

Meren rannalla oli ilmeisesti hämärämpää kuin Vantaanjoella? Hieno on huivisi kuitenkin, valaistuksesta, höyryttämättömyydestään ja marraskuun alakulosta huolimatta!

Wioletta G. kirjoitti...

Witaj, fajny ocieplacz, podoba mi się. Pozdrawiam:)

AnniKainen kirjoitti...

No voi sentään. Tämä harmaus ja pimeys meinaa kyllä uuvuttaa yhden jos toisenkin, mutta kyllä tästä selviää, usko pois :)

Tuo huivimalli on kyllä kaunis ja meri sen takana.

MINNA kirjoitti...

Voi, miten hyvin huivi sointuu ulapalle ja kuvista aistii saman melankolisen tunnelman josta kirjoitit. Niin syksyistä.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Huiveja tarvitaan aina ja etenkin meren rannalla. Kiva malli.
Mä olen ihmetellyt, missä mun marraskuun mörkö luuraa, kun ei ole vielä näyttäytynyt. Tykkään, kun on lämmintä pimeydestä huolimatta. Jaksamista.

outi kirjoitti...

En tajua, että kukaan saa edes neuleita valmiiksi marraskuussa, vaikka se suoratsaan vetääkin kotoisiin toimiin. Minusta on myös puhti niin pois, nämä viime viikot ovat olleet jotenkin aivan erikoisen raskaita. Mutta se hyvä puoli tässä on, että ilmeisesti kurjempaa ei enää voi olla - vai voiko?:D Huivisi on kyllä hieno, se ei tideä loppusyksystä mitään.

Minna kirjoitti...

Kaunis kauluri. Muuten niin tympeää, tämä marras meinaan. Mulle käy samoin: mitään ei saa valmiiksi, ja jos saa, se ei sovi minkään kanssa eikö mihinkään. Kamalaa. Onneksi se menee ohi, luulisin.

Saila kirjoitti...

Ihana huivi!
Samaa harmauden ahdistusta on täälläkin päin..
Valoisampaa tulevaa viikkoa meille :)

santra kirjoitti...

Ihastuin tuohon huivin malliin myös heti sen nähdessäni. Kauniit sävyt olet valinnut, ihana huivi.

Ingi kirjoitti...

Todella ihanalta näyttää!

Suvi kirjoitti...

Kaunis! :) ja sopii hyvin ympäristön väreihin.

Tuija kirjoitti...

Kaulurisi on tosi kaunis!

Marrastuhnu on sitten toinen juttu. Minuakin se vaivaa, mutta odotan kovasti sitä lunta ja lumen valoa, jota tänne lupaillaan. En usko ennen kuin näen, mutta haaveilen. :)

Ps. Olen siirtynyt kirjoittelemaan Mustikka-blogiin.

Maritta kirjoitti...

Kaunis se on höyryttämättäkin :) Kauniit värit valitsit ja malli on pyörinyt mullakin mielessä, mutta ei vaan saa nyt mitään aikaiseksi tällä hetkellä, ehkä se on tämä marraskuu :)

Ninnu kirjoitti...

Tyylikäs kaulahuivi. Marraskuu ei ole minunkaan lempikuukausiani... Helpotan sitä ajattelemalla joulua hyvissä ajoin :). Hienoja merenrantakuvia!

Maria kirjoitti...

Onpas ihana! Toimisi monissa väreissä. Tsemppistä pimeisiin päiviin! Jouluvaloja ja kynttilöitä.. :)

Sulotar kirjoitti...

Niin ihania töitä sinulla taas... mielelläni täällä vierailen.
Hyvää ja käsityörikasta uutta vuotta.