2. lokakuuta 2013

Pikkujuttuja

Kuten monesti aiemmin olen maininnut, kesällä virkataan. Tänä (vai pitääkö jo sanoa että viime) kesänä kovin vähän, tuloksena vain kylpyhuoneen matto joka ei sopinutkaan kylpyhuoneeseeni. Nyt haluaisin virkata samalla mallilla matot sängyn viereen, mutta ei ole materiaaleja, vielä.

Malli: Helminauha-matto by Silja Palviainen
Lanka: Lilli-ontelokude yli 2 mutta alle 3 kg
Koukku: 9 mm

Lisäksi kesällä neulotaan, kevyttä. Pitkällisen suunnittelun ja varustehankinnan (helmi-heinäkuu) tuloksena nopeasti (n. 2h) toteutettu pikkutyö: pöytäliina paperinarusta. Malli on äärimmäisen yksinkertainen: luodaan n kpl silmukoita, neulotaan n kerrosta aina oikein, kastellaan kunnolla, kierretään mankeliin yöksi kuivumaan ja ta-daa, liina on valmis. Tällä reseptillä on tarkoitus tehdä muutama näkösuoja parvekkeelle ensi kesäksi.




Liina tehty Turkulaisen käsityöliikkeen pitäjän suullista ohjetta soveltaen
'Lanka': Lappajärven värjäämön paperinauha 100 g
Puikot: 10 mm
Sitten lisää pikkutöitä, sukkia nimittäin. Kalajoki-malli on siintänyt mielessäni jo pitkään ja nyt toteutin sillä kahdet sukat. Malli on kieltämättä koukuttava ja neuletyö etenee kuin itsestään. Vielä kolmannet pitää tehdä jos haluan sukkaparin myös itselleni. Tein pienehkön ja suurehkon parin, kolmas lienee sopiva omiin jalkoihini. Näitä neuloin kun en uskaltanut tarttua talven suurprojektiin, josta lisää myöhemmin. Ehkä.

Se ensimmäinen pari:


Malli: Kalajoki by Tiina Seppälä
Lanka: Austerman Step 54g (koko n.36)
Puikot: 3 mm cubics

Ja toinen pari:


 Malli: Kalajoki by Tiina Seppälä
Lanka: Fortissima socka 85 g (koko n.41-42)
Puikot: 3 mm cubics
Sukkien kuvaaminen itse omissa jaloissaan pokkarikameralla ilman jalustaa ja kauko-ohjainta on, no aina vaan aika haastavaa ja myös niin kovin tylsää. Pahoitteluni, myös siitä että en jaksanut edes poistua parvekkeeltani.

Nitkutus jatkuu...

31. elokuuta 2013

Minä vuonna ruskea olikaan uusi musta?

Kannattaako ostaa kivaa lankaa jos ei tiedä mitä siitä tekisi? Hmmm, ehkä ei. Tai ainakin sitä kannattaisi ostaa riittävän paljon. Onko 300 grammaa riittävän paljon? Ehkä huiviin kyllä, mutta todennäköisesti ei pitkähihaiseen neuletakkiin. Miksi joku ylipäätään ryhtyy neulomaan pitkähihaista neuletakkia langasta, jota on vuonna x ostanut vaivaiset 300 grammaa? Silloin varmaankin yltiöoptimistisesti toivoo, että lankaa olisi sittenkin tarpeeksi.
No eihän sitä ollut tarpeeksi ja lisää oli vaikea saada. Juuri ruskea väri sattui olemaan kortilla Suomen nettikaupoissa, ainakin koko heinäkuun ajan. Samaa värierää en edes kuvitellut saavani, mutta salaa toivoin että kävisi tuuri ja sävy olisi edes lähellä sitä alkuperäistä. No ei ollut ei.
Halusin neuloa toisenkin kesäneuletakin ja ruskeankirjavat Allino-kerät olivat muistutellet minua olemassa olostaan jo jonkin aikaa. Malli oli hakusessa, en oikein tiennyt millaista takkia halusin eikä mikään inspiroinut. Lopulta päädyin tähän Heidi Kirrmaierin Peasyyn, sillä halusin neuloa ehdottomasti ylhäältä alaspäin ja yhtenä kappaleena. Lisäksi miehustan pitsineuleosuus viehätti silmääni, sitä oli jonkin verran mutta ei liikaa.
 
Halusin takkiin täyspitkät hihat ja nappeja koko pituudelta, vaikka kieltämättä malliin sopiikin hyvin napitus vain yläosasta. Olen kuitenkin monesti joutunut toteamaan, että vaikka sellaiset takit näyttävät kivalta, ne eivät käytössä aina ole kovin hyviä. Ainakin minua paleltaa vatsasta jos takki on viileämmillä säillä auki. Hihat tein myös oman pääni mukaan, en alkuperäisen mallin mukaisia hieman pussittavia sellaisia, vaan kaventelin niitä itselleni mieluisiksi. Samoin tein takin sivuilla joitakin kavennuksia ja levennyksiä ennen ja jälkeen vyötärölinjan.

Malli: Peasy by Heidi Kirrmaier
Lanka: Allino, BC Garn 350 g
Puikot: 3,75 mm ja 3 mm

Pesin takin heti kun sain sen valmiiksi ja toivoin pesun tasoittavan langan värieroja. Jonkin verran irtoväriä pesuvesiin jäikin, mutta väriero on kyllä havaittavissa valitettavan selvästi edelleen. 
 
Harmittaa, koska langassa on kivan eläväinen pinta kahden hieman erivärisen säikeen ansiosta. Jos nyt värjään takin niin koko langan idea samalla häviää. Materiaalin ihanuus ei tietenkään muutu, pidän tästä 50/50 puuvillapellavasta kovasti. Pesussa takki kutistui sopivasti ja tuntuu nyt hyvältä päällä. Aiemmin kesällä valmistunut bambuneuletakkini on jo miltei matkansa päässä, se on venynyt ja nuhjaantunut kovassa käytössä. Toivottavasti tämä on pitkäikäisempi.

Nitkutus jatkuu...

7. heinäkuuta 2013

Miksi pitäisi olla helppoa?

Heipä hei, hengissä täällä ollaan. Pitkä bloggaustauko johtuu omien ratkaisujeni aiheuttamista haasteista. Kuten jo aiemmin olen kertonut, muutin keättalvella pääkaupunkiseudulta Etelä-Pohjanmaalle, vaihdoin turvallisen työpaikan yksityisyrittäjyyteen ja siten usein pitkiksi venyviin työpäiviin. Jätin perheeni, rakkaat ystäväni ja harrastukseni etelään ja nyt pendelöin väliä Seinäjoki-Tikkurila silloin kun työvuorot sen sallivat.

Mutta hei, onhan tää kivaa kuitenkin! Ihaninta tässä kaikessa on ollut tietenkin oma vapaus ja oma uusi pieni koti, jossa muu perhe käy välillä kyläilemässä. Kodin sisustus on vielä, no - vaiheessa, koska en ole ehtinyt/löytänyt/halunnut ostaa kaikkea kerralla. Ja miksi ihmeessä pitäisi ostaa kaupasta joku ihan kiva valmis valaisin kun sellaisen voi ihan itse vääntää sormet verillä paperinarusta? Iltaisin väsyneenä töiden jälkeen.
Näin valaisimen mallin jo talvella Rustoopuorissa, tuossa naapurissa, kun kävin ensimmäisen kerran tätä uutta asuntoani katsomassa.  Päätin jo silloin, että tuon lampun minä haluan olohuoneeseeni. Siispä ostin tarvikepaketin ja aloin väkertää. Ja sitä väkertämistä kuulkaas riitti, halusinhan ehdottomasti tehdä se kaikkein suurimman varjostimen. Jossain vaiheessa väkerrystä minulle valkeni, että pohjakangas ei tule millään riittämään siihen kehikkoon jonka olin ostanut. No, meninpä kertomaan ongelmastani liikkeeseen, jossa huomattiin että minulle oli vahingossa myyty a) väärinpäin leikattua, b) kokonaan väärää pohjaverkkoa c) liian vähän. No ei hätiä mitiä kuitenkaan, olinhan osannut soveltaa ohjetta pohjakankaaseeni sopivaksi, sain sitä lisää ja jatkoin väkerrystä. Loputtomien iltojen jälkeen kehys oli vihdoin valmis, mutta valaisin ei tietenkään millään tavoin ollut sopiva juuri siiheen kohtaan mihin olin sitä ajatellut. Jonnekin se oli kuitenkin loppusijoitettava, joten nyt se roikkuu keittiösyvennyksessäni.
Jotta lampun valo ei suoraan paistaisi ikävästi suoraan silmiin, tuunasin siihen alareunaan vielä tuollaisen ohuen pleksilevyn. Siinä sitä olikin vääntämistä, että sain sen paikoilleen, aina kun yksi kohta oli kohdillaan niin johan toisesta kohtaa pongahti levy auki repsottamaan. Haaveet makuuhuoneeseen tulevasta virkatusta pitsipallovalaisimesta lensivät tämän projektin myötä romukoppaan ja ostin sinne kattoon vain mahdollisimman yksinkertaisen plafondin. Joskus myöhemmin sitten... Ja olohuoneessa roikkuu paperinarusta tehty pallovalaisin, joka myös olisi ollut "ihan helppo" tehdä itse ilmapallon päälle liimaamalla, mutta itsesuojeluvaistoni oli kerrankin hereillä kun asiaa tuumailin.
Seuraava projektini oli sängyn päiväpeite. Halusin päiväpeitteeksi vanhan, äitini jo joskus 60-luvulla virkkaaman peiton. Sen malli, Auringonkukka, löytyy Mary Oljen kauneimmat pitsit -kirjasta. Peitto on palvellut aikoinaan ensin isän ja äidin sängynpeittona, sitten minun ja siskoni jakamassa 120 senttisessä sängyssä. Äitini on aikoinaan virkannut kymmeniä päiväpeittoja ja minulle niitä olisi nytkin ollut tarjolla ainakin neljä erilaista. Mutta ei, tämä hankala tapaus halusi nimeonomaan juuri sen peiton, joka oli a) liian kyhyt b) liian kapea ja c) jo kovin hauras. Äitini virkkasi peittoon urakalla lisälappuja, pesi ja valkaisi niitä kloriitilla, peitto kun on vuosikymmenien varrella pesty kerran jos toisenkin ja tietenkin pesuissa myös vaalentunut. Lopulta luulimme, että peitto olisi vihdoinkin sopiva, mutta kas kummaa, vielä tarvittiin kaksi riviä lisää paloja. Nuo palat minä sitten jo itse sentään virkkasin kiinni peittoon ja pelkästään siihen työhön meni yhden viikon illat. Lisäksi korjailen keskikohdasta viikoittain purkautuvia kohtia neulan ja langan kanssa. Mutta juuri tuo peitto on minulle erityisen rakas, joten siitä en luovu.

Kuten jo mainitsin, junailen nykyään usein. Ja mikä junamatkassa onkaan parasta? No silloin on aikaa neuloa (tai tehdä töitä). No, olen siis myös neulonut ja voi hyvänen aika, jopa lähes ylittänyt itseni, sillä olen myös saanut y-h-d-e-n neuleen valmiiksi! Hurraa!
 
Jo vuosia olen haaveillut valkoisesta, puuvillaisesta kesäneuletakista. Sitä varten on ollut langatkin ostettuna jo monta vuotta, tosin bambu-sellaiset. Ne olivat tässä muuttotohinassa jo hieman päässeet hukkumaan, mutta mieheni suoritti Vantaalla urheasti arkeologisia kaivauksia lankavarastoissani ja löysi kuin löysikin langat, vaikka luulin jo myyneeni ne kirpparilla kun sopivaa mallia ei ollut tullut vuosien varrella vastaan. Ravelryn projekteissakin kun löytyy lähinnä vain tiskirättejä tuosta langasta toteutettuna.
No entä se malli? Oliko pakko valita se ehkä kaikkein vaikein pitsineulekuvio ikinä? No oli tietenkin, eihän tämä minun extreme-linjani muuten pitäisi. Takakappaleesta aloitin ja manasin, että eihän tästä tule mitään, ei niin ikinä. Hidasta oli ja kovin monimutkaista. Pakko myöntää, että vasta viimeisen hihan tein ilman ensimmäistäkään vilkaisua mallikaavioon.
Mallikuvio on kuitenkin minusta kaiken sen vaivan arvoinen, joten en enää valita. Neule on nyt ollut pari kertaa käytössä ja sille kävi kuten vähän pelkäsinkin, eli pituutta on tullut lisää, mutta ehkä ei liikaa kuitenkaan. Pesun jälkeen tilanne voi tietnkin olla jo täysin toinen.
 


Malli: Nro 7, Novitan kesä 2013 lehdestä
Lanka: Hjerteganin Blend bamboo 285g
Puikot: 4 1/2 mm, paitsi kaula-aukon reunus 3 mm:n puikoilla 

Nyt olisi sitten vuorossa kylppärin matto. Tekisinkö ensin Vantaalle uuden kun siihen on kerran ontelokuteetkin hankittu jo aikoja sitten? Vaiko tänne Seinäjoelle kun tuli ikäänkuin ahnehdittua ihanaa turkoosia kudetta Kauhavan Kangasaitasta? Siinäpä pulma. Mutta siis virkkuukoukkuun kuitenkin kiinni seuraavaksi. Ihanaa kesän jatkoa kaikille!

Nitkutus jatkuu...

3. maaliskuuta 2013

Lintilla

Heti alkuun kiitos kaikille edellistä postausta kommentoineille, olen ollut liian laiska/kiireinen viimeaikoina jotta olisin ehtinyt edes vastata niihin. Solveig kyseli mihin olen muuttamassa, se ei ole salaisuus ja varmaan tulevien postausten taustoistakin paikkakunta selviää. Mutta siis Seinäjoelle muutan, huhtikuun alussa. Lankavarastoni on jo muuttanut sinne, ainakin suurin osa siitä...

Uusi tulevaisuuteni on aiheuttanut minulle jo kaikenlaisia kiireitä ja neuloa olen ehtinyt harvakseltaan. Jotain sain kuitenkin tänään valmiiksi ja se kuvattiin saman tien. Paikkana samat Uutelan rantakalliot kuin marraskuussa, nyt mieli ja maisema kuitenkin paljon valoisampana. Oli jopa niin valoisaa, että suurin osa kuvista oli auttamattoman ylivalottuneita, joten enpä selittele enempää. Ja kylmä oli myös, toooosi kylmä!
Malli: Lintilla by Martina Behm
Lanka: Austerman Step 120g
Puikot: 4 mm

Malli oli mukavaa neulottavaa, luulenpa että tämä ei jää viimeiseksi Lintillakseni, kirjavia lankoja riittää... Huivi piristää kummasti harmaata olemustani ja on niin pieni, että tarvittaessa se on helppo kietoa tiukemmin kaulan ympäri ja pitää takin sisäpuolellakin.
Neuloin huiviin 22 kpl reuna'röyhelöitä' ennen kuin aloitin kavennukset. Jos jotain tekisin toisin, niin neuloisin huivin vielä puoli milliä isommilla puikoilla, koska käsialani on, no vähhintäänkin tiukahko.
Lauantai hurahti loistavassa seurassa Mian ja Tuijan kanssa Wanhan Sataman kädentaitomessuilla. Hamstrasimme Titityyn osastolla melkeinpä kilpaa Holstin supersoftia tyyliin että "jos sä et sitenkään ota noita, niin anna ne sit mulle ja mä ostan ne". Kaikki saimme jotain, toiset enemmän kuin toiset. Ostimme Mian kanssa molemmat myös Tuulian värjäämää Ahti-lankaa, koska jokaisella ilmeisesti pitää olla ainakin yksi Rikke-pipo (joillakin niitä on jo usemapiakin). Nyt siihen on minullakin siis langat valmiina, saa nähdä vaan valmistuuko vielä täksi talveksi vai vasta seuraavaksi. Kannatin lisäksi perinteiseen tapaan myös Riiminkaa, vaikka ensin kävelin päättäväisesti koko osaston ohi. Lopulta ostin kuitenkin lyhyen Pipsa-tunikan. Wanhasta Satamasta jatkoimme pienen neulekuvaussession jälkeen (siitä ehkä on jotain myöhemmin LepopuikossaKeittiönperäyrittäjien käsityötarvikemarkkinoille Kieseleffin taloon, jossa tein ainoastaan etukäteen harkitsemani täsmäostokset Beloved:n pöydästä. Lopuksi lounastimme, kahvittelimme ja neuloimme Cafe Engelissä. 

Kaikki meni loistavasti ja lähes budjetin rajoissa siihen asti, kunnes päätimme poiketa lopuksi vielä LUMI-liikkeeseen, joka nyt sattui olemaan ihan siinä vieressä ja valitettavasti myös avoinna. Tästä johtuen minulla on nyt hieno, uusi, ihana, musta, medium LUMI (ja aika rock-sellainen)! Mia jo hieman huolestui josko minua jatkossa lasketaan tässä seurassa enää yhtään mihinkään, koska seuraukset ovat kuulemma aikaisemminkin olleet lähinnä katastrofaaliset. Eilen lopulta kotiutuessani minulta kuitenkin kysyttiin vain että "kannattaako mun sinne eteiseen katsoakaan?" "Ei kannata, ei täällä oikeastaan ole yhtään mitään sua kiinnostavaa."

Nitkutus jatkuu...

10. helmikuuta 2013

Vammus

Olen jo pitkään halunnut kokeilla Rowanin Felted tweediä ja kun näin Villapeikon Less is more -neuleen tiesin sopivan mallinkin. Alkukesällä ostin Karnaluksista Rowanin Silky tweediä ko. neule mielessäni. Suvi ei koskaan julkaissut juuri tuosta mallista ohjetta, mutta onneksi vinkkasi, että Vammus on hyvin samanlainen. Tammikuussa sain neuleen puikoille ja se valmistuikin sangen nopsaan.

Malli: Vammus by Suvi Simola
Lanka: Rowan Silky tweed 300 g
Puikot: 4,5 mm ja 5 mm

Vammuksen helmaa koristelevat kukat ovat Suvin mukaan saaneet vaikutteita virolaisen Viljandin maakunnan perinteisistä kirjotuista kukista. Kukkien kirjominen jäi talvilomareissun iltapuhteiksi ja ne piristävät harmaata pintaa mielestäni ihan mukavasti. 

Pusero neulottiin ylhäältä alas pyöröneuleena ja pääntie muotoiltiin lyhennetyin kerroksin. Helman reunus neulottiin sivuttain sekä kiinnitettiin samalla helman silmukoihin, hihat viimeisteltiin samoin. Jos minulla olisi ollutenemmän lankaa niin olisin tehnyt tähän täyspitkät hihat, mutta hyvä näinkin :) 
Takaa neule on ihan simppeli, ehkä kirjon vielä pari kukkaa toiselle olkapäälle, ehkä en.

Kuvat on tylsästi otettu hotellin edessä, mutta kuvauspäiväksi valikoitui juuri se päivä kun matkakohteessamme Val d'Isèressä (suosittelen lämpimästi kaikille laskettelusta kiinnostuneille) pyrytti reippaanlaisesti lunta koko päivän, joten ei viitsitty lähteä merta edemmäs kalaan. Olisihan huipulla saanut hienot maisemat taustalle, mutta navakka tuuli ja kireähkö pakkanen 3656 metrissä La Grande Motten huipulla olisi syväjäädyttänyt kenet tahansa, hyvä kun muutama kuva maisemista saatiin napsaistua. 

Nuorempi pojistani yllätti minut vuosi sitten pyytämällä minua neulomaan itselleen villasukat. Eilen hän pudotti vielä isomman pommin ja pyysi villapaitaa! Eli tilaustyötä tiedossa seuraavaksi, malli vaan puuttuu.
Nitkutus jatkuu...

6. tammikuuta 2013

Varuskunnan kakara muistelee

En tiedä teistä muista, mutta itselleni tulee aina välillä mieleen lapsuudestani muistikuvia tapahtumista, jotka ovat jotenkin voimakkaasti vaikuttaneet minuun. Aikuisiällä olen välillä miettinyt, että ovatko nuo tapahtumat totta lainkaan vaiko vain mielikuvitukseni tuotetta. Yksi tällainen muisto tuli mieleeni joulun välipäivinä, uuden vuoden lähestyessä. Muistin mielestäni, miten olin isompien serkkujeni kanssa ollut luistinradalla katselemassa kuinka vesitornista ammuttiin uuden vuoden kunniaksi vihreitä ja punaisia palloja. Tarinaa kelattuani mietin, että missä se vesitorni oikein oli, oliko se todellakin olemassa ja oliko sellaista luistinrataakaan ollut. Nyt viikonloppuna kotiseudulla vieraillessani kysyin asiaa vanhemmiltani ja he vahvistivat tarinan olevan totta. Pakkohan sitä oli sitten lähteä nostalgiakierrokselle Niinisaloon ihmettelemään paikkoja ja samalla kuvailemaan juuri valmistunutta neuletta.
Näyttää aivan samalta kuin silloin muinoin - muistaakseni...

Uutena vuotena siis ihasteltiin valopistoolilla vesitornista ammuttuja valopanoksia ja  aina vappuna mentiin varuskuntakerholle vappulounaalle. Siitä paikasta mieleeni on jäänyt lähinnä se kun salaa muiden lasten kanssa hipsittiin kerhon alakertaan huoneeseen, jossa oli biljardipöytä. Mikäs olisi sen mukavampaa ollut kuin yrittää pussittaa niitä palloja, varsinkin kun alakertaan meno taisi olla kiellettyä...
 
Ei taida olla kovia piipussa...
Viereisessä Valkiajärvessä opin Pumppurannalla (mistähän sekin nimi tuli) kesän uimakouluissa uimaan ja talvisin luisteltiin paitsi niillä luistinradoilla, myös järven jäällä. Erittäin jännittävää. Kaislikkoihin ei saanut mennä.
Tuulee ja on pakkasta, hrrr...
Hä-hää, kaislikossa ollaan. Taitavat olla järvi ja täti umpijäässä, molemmat. Tai ainakin tädin aivot.
Myöhemmin teini-ikäisenä kävin bilettämässä kesäisin Mölkkärin (kyllä, se on todella kummallinen nimi) tanssilavalla. Lava sijaitsi sekin varuskunta-alueella, pienen lähdepohjaisen lammen rannalla. Lampi oli edelleen paikoillaan, kirkas ja kaunis, mutta lava näytti valitettavasti kokeneen vuosien saatossa kovia ja oli romahtamispisteessä.

 
Ai niin, se neule. Se on tietenkin Veera Välimäen ihqu Still Light -tunika. Lankana Holstgarnin Supersoft Uld, jota kului hieman yli 200 grammaa. Tunika oli helppo neulottava, mutta onnistuin kuitenkin jossakin kohtaa mokaamaan, sillä silmukoita oli kaikkien levennyksien jälkeen jonkin verran liikaa. En tiedä mikä meni pieleen, enkä välitä (Oho! Sisäinen nipottajani saa kyytiä!). Vartalo-osan neuloin 3,75 mm puikoilla ja hihat 3,5:lla, koska minulla ei ollut 3,75 mm hihapuikkoa eikä sukkapuikkojakaan. Pesin neuleen heti sen valmistuttua koneessa villapesuohjelmalla ja sen jälkeen langasta tuli ihanan pehmeää. Ei kutittanut yhtään, vaikka pidin sitä koko päivän paljaalla iholla.

Kriittinen osa alkaa tästä:
Jos jotain tekisin toisin, niin neuloisin pienemmän kaula-aukon, nyt se on kovin avara ja vaatii ehkä huivin kaulaan. Hetken harkitsin myös neulovani täysmittaiset hihat, mutta päädyin kuitenkin vajaamittaisiin. Aion kuitenkin nitkutella samasta langasta vielä rannekkeet, kunhan ehdin. Ei muuta valitettavaa.

Ihanaa alkanutta vuotta teille kaikille! Oma elämäni tulee mullistumaan kuluvan vuoden aikana aika tavalla, mm. muutan keväämmällä Pohjanmaalle työn perässä. Uusi elämäni tuo tullessaan paljon työtä ja haasteita, mutta käsitöitä en tietenkään jätä!

Nitkutus jatkuu...