29. maaliskuuta 2014

Tikkuröijy

Iisakin kirkkoni, se on vihdoinkin valmis!
Taannoisella kesälomareissullamme jumituimme, tosin tieten tahtoen,  useammaksi päiväksi Hailuotoon. Tarkoituksenamme oli käydä tutustumassa saareen, viettää siellä päivä tai pari ja sitten jatkaa matkaa. Toisin kuitenkin kävi, saaren tunnelma ja maisemat koukuttivat meidät täysin ja jäimme saarelle useammaksi päiväksi. Päivisin aurinko helli meitä ja öisin ihana viileys laskeutui yllemme, asuntovaunussa olisi saattanut muutoin ollakin tukalan kuuma. Makasimme rannalla, teimme pitkiä vaelluksia pitkin metsiä ja rantoja, kiipesimme majakkaan katselemaan maisemia ja tietenkin tutustuimme myös paikallisiin liikkeisiin, joita ei montaa ollut.
Hailuotoon meidät, tai lähinnä minut, houkutti tieto siitä, että saarella on oma perinteinen kalastajaneulemallinsa - luotolainen, tikkuripaita, tikkuröijy - jota jo vuosia sitten ihailin Vilman blogissa (auts, siitä näyttää olevan jo kahdeksan vuotta!). Vaikka olen neulonut oikeastaan koko ikäni, olen miehelleni neulonut ainoastaan kaksi villapaitaa. Olen kyllä etsinyt sopivaa mallia aina silloin tällöin, mutta mielestäni miehille ei yksinkertaisesti ole tarjolla kovin kauniita villapaitamalleja. Luotolaista olen usemman kerran ajatellut jo aikaisemmin, mutta sen aloitus on lykkääntynyt koska halusin tehdä sen ehdottomasti saaren omista lampaista kehrätyistä villoista. Luovon puojista ostin sitten langat tähän paitaan. Varmistin myyjältä, että lanka oli varmasti saaren omista lampaista, minkä hän vahvisti. Sanoi tosin, että taisivat ollakin vihoviimeisiä eriä, koska lampaankasvatus saarella on loppunut ja jäljellä on vain muutamia "museolampaita".

Hailuotopaita
Lanka: Kaksisäikeinen lampaanvilla 500-600g
Puikot 3 mm
Virkkuukoukku 3 mm
Ohje: Taito 6/2003

Mieheni sovitti puojissa muutamaa paitaa ja totesimme niiden mitoituksen sangen väljäksi. Tähän tulokseen oli jo aiemmin tullut myös Annikainen, jonka luotolaisen kuvia saimme ihailla myös viimeisimmässä Taito-lehdessä. Aito Luotolainen paita neulotaan perinteisesti kolmisäikeisestä villalangasta, mutta itse päädyin kaksisäikeiseen, jotta paidasta tulisi hieman ohuempi. Vaikka inhoan mallitilkun neulomista, tässä tapauksessa katsoin sen tarpeelliseksi ja sen perusteella tekemieni laskelmien avulla lähdin liikkeelle. Mieheni halusi suhteellisen istuvan version ja siksi valitsin ohjeesta pienimmän koon (vaikka mies ei pieni olekaan) ja siitäkin vähensin vielä silmukoita, 216 silmukalla lähdin siis neulomaan.

Neule edistyi jostain syystä kovin hitaasti, vaikka sopivaa tv-neulottavaa olikin, ehkä sitä katseluaikaa oli kovin niukalti. Paita neulottiin suljettuna neuleena kainaloihin asti ja sen jälkeen etu- ja takakappaleet erikseen. Takakappaleeseen tehtiin hartioille levennykset...
... ja etukappaleeseen neulottiin pintaneulekuvio, nk. västäräkki.

Olkapäille virkattiin piilosilmukoilla vahvikkeet ja lopuksi vielä napituslista ja napinlävet. Ostin paitaan siinä perinteisesti käytettävät mustat housunnapitkin Luovon puojista, tosin joku tarkkasilmäinen saattaa huomata, että juuri niitä nappeja ei kuvien neuleessa ole, koska ne unohtuivat toiselle paikkakunnalle joten kuvauksissa piti turvautua varanappeihin.
Jos koko työ eteni hitaasti, niin hihojen aloittaminen se vasta tökkäsikin ja pahasti, koko työ seisoi niiden takia viikkoja, ehkä jopa kuukausia. Hihat neulotaan suoraan kiinni paitaan poimimalla kädentieltä sopiva määrä silmukoita ja koska olin neulonut paidan omilla silmukkamäärillä, jouduin taas laskuhommiin joita syvästi inhoan. En myöskään halunnut neuloa hihoja kokonaan sukkapuikoilla ja sopivien puikkojen ostaminenkin kesti, koska naapurustossani sijaitsevaan kauppaan ne piti tilata. Lopulta sain sopivat KnitPicksin koivupuiset päät 40-senttiseen kaapeliin. Ensimmäinen puikko katkesi ensimmäisen hihan toisella kerroksella.... Ei muuta kuin kauppaan ja uudet tilalle. Toiset kestivätkin sitten ihan kalkkiviivoille asti, toisen hihan loppuresorin neuloin puikon katkettua sukkapuikoilla. Hihoissa tehdään heti alussa kainalon alla joitakin kavennuksia ja sitten kyynärpään kohdalta alkaen loput kavennukset. Yksinkertaista ja nerokasta.
Itse en asettanut paidan neulomiselle mitään aikataulua, luulin neulovani sen tuosta noin vaan. Mieheni ilmeisesti kuvitteli saavansa sen ensin joululahjaksi, sitten talvilomalle mukaan ja lopulta puuskahti että saisikohan sen sitten nimipäivälahjaksi? No, niin siinä sitten kävi, tänään, hänen nimipäivänään ompelin eilen pestyyn paitaan napit ja lähdimme kuvausretkelle Seurasaareen. Aivan Luotolaisia aittarakennuksia emme paikasta löytäneet, mutta jotain samantapaista taustaksi kelpaavaa kyllä.
Täytyy sanoa, että olen ylpeä työni tuloksesta, kannatti väkertää. Paidasta tuli juuri niin istuva kuin oli tarkoituskin ja saaja on tyytyväinen. Itse olen jopa hieman kateellinen, sillä vaikka päivä olikin kovin aurinkoinen niin merituuli oli sangen raikas. Mieheni tarkeni tikkuripaidassaan loistavasti, mutta minun tuli kuvausretkellä hieman kylmä, vaikka untuvatoppis päälläni olikin. 

Nitkutus jatkuu...






16. maaliskuuta 2014

So not my style

Bloggaustaukoni on ollut niin pitkä, että minulla oli jo vaikeuksia kirjautua tänne. Luin aamulla anonyymin kommentin edellisestä postauksestani, tulin siitä niin hyvälle mielelle, että päätin ryhdistäytyä ja kuvauttaa jo muinoin valmistuneet neuleeni, jotka tosin menevät kaikki purkuun. 

Neulomistahtini on nykyään yksityiselämän haasteistani johtuen kovin hidas. Neulekuvaukset ovat olleet lähes mahdottomia, hovikuvaajani kun asuu nykyään monen sadan kilometrin päässä minusta, tai ehkä oikeammin minä hänestä. Harvakseltaan kohdatessamme valaistus tai mikään muukaan on kohdallaan, joten kuvaamatta ovat jääneet. Tänään, pitkästä aikaa yllättäen aurinkoisena sunnuntaina, yritin värvätä kuvaushommiin kälyjäni, mutta huonolla menestyksellä. Toinen oli töissä ja toinen Ti-Ti Nalle -konsertissa tyttösensä kanssa. Siispä leikin pokkarikamerani vitkan kanssa ja vietin parvekkeellani kuvaussession. En edes viitsi pahoitella kuvien laatua.

Muistaakseni vuosi sitten keväällä Wanhan Sataman kädentaitomessuilta ostin Tuulian värjäämää Ahti-lankaa tarkoituksenani neuloa siitä Rikke-pipo, koska kaikilla muillakin on sellainen. No, tuolloisilla seuralaisillani ainakin, Tuijalla ja Mialla, molemmilla on siitä useampikin versio. Aikomukseni oli vakaa, mutta toisin kävi. Näin nimittäin Tessan Haaveita ja hahtuvia -blogissa Super Cupcake -setin joka miellytti minua kovasti, joten muutin suunnitelmiani.


Yksi oikein yksi nurin -joustinneule ei vaan ainakaan minun käsialallani ole koskaan kaunista, joten en pitänyt neulomastani piposta, en niin yhtään. So not my style.

Kauluri on patenttineuletta joka pintana on hieman kauniimpaa, mutta malli on vaan jotenkin niin toivottoman epäkäytännöllinen, tuollainen iso ja löysä joka ei lämmitä ja suojaa kaulaa kunnolla vaan ainoastaan tuntuu pahalta takin sisällä, tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni. Eli purkuun menee sekin. Kuten kuvasta näkyy, en ole vaivautunut päättelemään langanpäitä...

Seuraavaksi ihastuin Knittintinin versioon Xeranthemum-piposta. No joo, tästä mallista pidän edelleen, mutta koko on vaan minulle liian iso. En ole sitten tätäkään viitsinyt kastella ja pingottaa, koska todennäköisesti se viimeistään siinä vaiheessa levahtaa vielä isommaksi. Eli purkuun menee, mutta voipi olla että teen saman uudestaan hieman pienemmillä puikoilla. Tai sitten en.

Tuijalle ja Mialle kerroin taannoisessa neuletapaamisessani neuloneeni näiden juttujen lisäksi myös  rannekkeet Mian minulle neuloman ihanaisen Parisin kaveriksi, en vain kuollaksenikaan muistanut missä ne olivat ja ihmettelin kun niistä ei ollut mitään merkintää blogissanikaan. Perusteellisten kaivausten jälkeen löysin ne ja kas, nehän eivät olleetkaan kämmekkäät vaan Lacy Baktus -huivi. Huoh. Jälkeenpäin muistin, että olin viime kesänä päättänyt ottaa sen matkaneuleekseni kesälomareissulle, sekin kun oli jo pitkään roikkunut to do -listallani. Ja tietysti myös koska kaikilla muillakin on sellainen.
No joo, koko muun talven olen aina silloin tällöin nitkutellut erästä ikuisuusprojektia, joka vihdoinkin on loppusuoralla. Sen kanssa on ollut itkua ja hammastenkiristystä, lähinnä lukuisien katkenneiden puikkojen vuoksi. Olisikohan syytä löysätä käsialaa tai vaihtaa suosiolla metallisiin puikkoihin? Siitä neuleesta sitten myöhemmin tänä keväänä. Todennäköisemmin kuitenkin vasta ensi keväänä.

Nitkutus jatkuu...